maanantai 16. joulukuuta 2013

Pakonopeus


Taavi Soininvaara
Pakonopeus (2010)



Kiireisenä aikana on mukava lukea hieman dekkareita. Tällä kertaa luettavaksi valikoitui Taavi Soinivaaran Pakonopeus. Ensimmäinen pieni ongelma oli, että kirjan päähenkilö Leo Kara oli minulle uusi tuttavuus. Soininvaara oli kirjoittanut hänestä tätä ennen jo yhden kirjan ja sen vuoksi kirjan lukeminen aiheutti välillä hämmennystä. Fiksuna olin siis taas aloittanut kirjojen lukemisen jostain ihan muualta kuin alusta. Onneksi tämä ei kuitenkaan häirinnyt lukemista liikaa.

Kirjana Pakonopeus on melkoisen perinteinen dekkari, jossa tapahtumat vyöryvät eteenpäin hurjalla nopeudella. Kirjan pääroisto oli Mundus Novus-säätiö, joka on sekaantunut ihmiskauppaan, huumebisnekseen ja nyt myös uudenlaisen aseen kehittämiseen. Leo Kara painiskelee juttua selvitellessään myös menneisyyden haamujensa kanssa. Toinen päähenkilö juristi Kati Soisalo taas etsii tytärtään, joka katosi heidän yhteiseltä lomamatkaltaan. Mukaan mahtuu myös ammattitappajia ja väkivaltaisia entisiä aviomiehiä. Kaikki vauhdikkaan tarinan ainekset siis ovat kasassa.

Ehkä yllättävintä kirjassa oli se, että se herätti hieman syvempiä ajatuksia. Jo kirjan takakannessa luvataan, että kirja tuo ihmiskaupan lähelle. Ja se myös toi. Yleisesti ottaen tulee ajateltua että ihmiskauppa on köyhien maiden ongelma eikä se koske esimerkiksi Suomea. Kirja laittoi ainakin ajattelemaan, että myös länsimaisia ihmisiä voi kadota ja myös Suomi voisi olla tällaisen kaupan läpikulkumaa ja sen uhreja voi olla myös Suomessa. Toki tämä ei ollut uusi tieto sinänsä, mutta nyt vasta asiaa tuli ajateltua hieman uudella tavalla. Toinen asia joka laittoi ajattelemaan oli kirjassa esiintyvä ydinvoimala ja siihen kohdistunut hyökkäys.

Kirja oli ainakin viihdyttävä ja onnistui myös lopussa yllättämään, joka on hyvän dekkarin yksi ominaisuus.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Lumen ja jään maa


Ilkka Auer
Sysiluohien sukua (2004)

Minun on jo pitkään pitänyt tutustua tähän Ilkka Auerin kirjoittamaan Lumen ja jään maa kirjasarjaan. Kun nyt viimein sain luettua sarjan ensimmäisen osan, voin sanoa olevani innostunut. En ole nuoruuteni jälkeen ollut kovin innostunut fantasiasta, mutta nyt innostuin siitä taas uudelleen. Sarja sisältää neljä kirjaa ja heti tämän ensimmäisen kirjan luettuani minun oli pakko jatkaa heti toiseen osaan. Mietin ensin, että esittelisinkö sitten koko sarjan kerralla, mutta silloin tekstistä olisi tullut turhan pitkä ja raskas.

Kirja kertoo pikkutytöstä nimeltä Nonna ja hänen uskollisesta ystävästään ja suojelijastaan jääkarhu Fenriksestä. Tapahtumat kännistyvät vauhdikkaasti, kun Nonnan kylään hyökätään ja Nonna vangitaan. Nonna joutuu viettämään vankeudessa tovin, kunnes Fenris saapuu pelastamaan hänet. Palattuaan takaisin Nonna huomaa, että mikään ei ole ennallaan. Hänen isänsä on kuollut ja Nonna ja hänen läheisensä ovat vaarassa. Nonna on saanut kannoilleen pahan hengen, jonka voittamiseksi hänen on taas lähdettävä kotoaan ja yritettävä etsiä apua pahan hengen karkoittamiseen. Tästä käynnistyy sekkailu, joka vie Nonnan mitä mielikuvituksellisimpiin paikkoihin ja mitä ihmeellisimpien hahmojen luo. Matkan varrella selviää, että Nonna ei olekaan mikään tavallinen tyttö. Hän päätyy lopulta Hiidenkynteen, jolloin hän viimein tuntee saapuneensa kotiin. Mutta Nonnan tarina ei pääty tähän. Hänen varalleen on tulevaisuudessa suunnitelma ja hänen olisi harjoiteltava omien voimiensa halllitsemista.

Vaikka tarina sisälsi monenlaisia juonenkäänteitä ja paljon henkilöitä, tarina ei ollut millään tavalla sotkuinen. Kirja oli kirjoitettu sen verran kiinnostavasti ja tarina kulki sen verran nopeaan tahtiin, että kirjaan ei kyllästynyt ja se koukutti alusta saakka. Päähenkilö Nonna on varsin topakka tyttö, joka ei liikaa pelkää erilaisia tilanteita. Tällaisista sankarittarista on aina mukava lukea. Sympaattisin hahmo kirjassa oli tietytsti jääkarhu Fenris. Vaikka kirja on aika perinteistä fantasiaa, siitä huokuu läpi jonkinlainen suomalaisuus, joka varmasti vaikutti lukukokemukseen positiivisesti. Joulun aikana tulen varmaankin ahmimaan kirjansarjan loput kirjat ja toivon mukaan ne ovat yhtä hyviä kuin tämä. 

 

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Mikä saa ihmisen tappamaan?


Hans-Ludvig Kröber
Murha- tarinoita todellisuudesta (2013)



Hans-Ludvig Kröber on saksalainen psykiatri ja professori, joka on koonnyt yhteen yhdeksän tosi kestomusta murhasta. Mielenkiintoista kirjassa on se, että kirjoittaja ei millään tavalla ota kantaa miksi näin tapahtui. Kirjoittaja kertoo vain kylmästi faktat ja mitä sinä päivänä tapahtui. Loput jää lukijan pääteteltäväksi

Kirja sisältää erilaisia ihmisiä erilaisissa ympäristöissä. Murhaajan menneisyyttä taustoitetaan ja sen jälkeen kuvataan murhaan johtaneet tapahtumat. Muutamissa kohdissa kirjaa oli myös muutamia kirjoittajan sarkastisia kommentteja, jotka vähän kevensivät tunnelmaa. Muutoin kirjoittaja ei ottanut asioiden kulkuun millään tavalla kantaa. Pidin tästä, koska tämä avasi ovia tietynlaiselle omalle keittiöpsykologialle. Monesti mietin, että murhaajan menneisyydessä on ollut asioita, joilla on varmaankin ollut vaikutusta tapahtuneeseen. Mutta niiden vaikutustahan todellisuudessa kukaan ei tiedä. Kirjan mielenkiintoisin tapaus oli mielestäni kirjan ensimmäinen tarina, jossa perheenisä tuntuu yhtäkkiä vaan napsahtavan täydellisesti ilman mitään kunnon syytä. Onneksi sentäään jokaisessa tarinassa ei ollut onneton loppu.

Kirja oli mielenkiintoinen ja erilainen myös siksi, että se ei tarjoa vastauksia mihinkään kysymyksiin. Kirja oli myös helppolukuinen ja kerronta aiheeseen sopivalla tavalla suoraviivainen.Voin suositella tätä, mikäli ihmismielen synkimmät puolet kinnostavat.

(Arvostelukappale)

tiistai 12. marraskuuta 2013

Me, keisarinna



Laila Hirvisaari
Me, keisarinna (2013)

Me, keisarinna jatkaa Katariina Suuren fiktiivistä tarinaa siitä mihin Minä, Katariina kirja jäi. Katariinan puoliso Pietari kruunataan keisariksi, mutta hänen valtakautensa jää lyhyeksi. Katariina tekee vallankaappauksen kannattajiensa avulla. Hänet kruunataan keisarinnaksi ja hän aloittaa valtakuntansa vakauttamisen. Kaikki eivät tietenkään hyväksy Katariinaa uudeksi hallitsijaksi ja hän saa aluksi pelätä vallankaappausta.

Keisarinna muistelee elämäänsä ja hänen ystävänsä Leon tekee edelleen muistiinpanoja.
Hänen hallitsijakauteensa liittyy monia ikäviä muistoja. Hänen vierailunsa syrjäytetyn hallitsijan Iivanan luona, joka on lapsesta saakka elänyt vankeudessa, oli ehkä kirjan järkyttävin tapahtuma. Keisarinnalle raskaita muistoja ovat myös Turkin sota ja hänen rakkaan kamarineitonsa Fannyn menehtyminen. Kitkaa Katariinan ja Leonin välille tuovat maaorjuuden hiljainen hyväksyminen ja hänen lukuisat lahjat ja virat lukuisille suosikeilleen.

Kirjaa lukiessa ärsyynnyin itsekin siitä miksi Katariina ei lopettanut Venäjällä maarorjuutta, vaikka hän kutsui itseään valistuneeksi hallitsijaksi. Tietysti hallitseminen ei ole helppoa, vaikka olisikin yksinvaltias. Hallitsija on kuitenkin loppujen lopuksi riippuvainen aateliston mielipiteistä ja näin isoon asiaan kajoaminen olisi saattanut aiheuttaa melkoisen kapinan keisarinnaa vastaan.

Tämäkin kirja tarjosi melkoisen kattavan historian katsauksen, vaikka itse tarina oli fiktiivinen. Toisaalta hallitsijakausi oli ehkä monella tapaa stabiilimpi kuin hänen suurruhtinatar aikansa. Siksi tämä kirja oli välillä hieman tylsääkin luettavaa ja joitain asioita olisi voinut kertoa tiivistetymmin. Pidin kuitenkin siitä miten kirjailija oli inhimillistänyt tätä hallitsijaa, joka monella tapaa oli myös hankala ja itserakas. Uskon että Katariina kuitenkin välitti alamaisistaan, mutta ei aina osannut puuttua asioihin tarpeeksi tarmokkaasti.

Yhteenvetona sanoisin, että tämä myös on lukemisen arvoinen kirja. Kirja ei ehkä yllä ykkösosan tasolle, mutta hyvin taidokkaasti kirjoitettu kirja kuitenkin. Kirja päättyi myös mielestäni hyvin mukavasti. Raskaan elämän elänyt keisarinna löysi ikään kuin rauhan.


torstai 31. lokakuuta 2013

Siipirikko


Kristiina Vuori
Siipirikko (2013)





Luin Kristiina Vuoren Näkijän tytär kirjan viime kesänä ja mietin jo siinä vaiheessa, että luultavasti tulen lukemaan jossain vaiheessa myös tämän hänen uusimman kirjansa. Kirjassa eletään 1300-lukua ja se kertoo orjatytön Seljan elämästä.

Seljan perhe murhataan hänen ollessaan pieni ja hän joutuu orjaksi Ahtilan tilalle. Selja tulee hyvin toimeen eläinten kanssa ja hänen isäntänsä Mielo tekee hänestä haukan kasvattajan. Seljalla on myös toinen taito, joka tekee hänestä tärkeän. Hän osaa lukea ja kirjoittaa. Selja onkin tarkoitus naittaa Mielon pojalle Pessille, jota Selja vihaa yhtä paljon kuin isäntäänsä Mieloa. Seljan elämässä tapahtuu käännekohta, kun ritari Aijo saapuu Ahtilan tilalle ostamaan metsästyslintua. Aijo näkee Seljan sormessa kotkasormuksen, joka kuuluu hänen suvulleen. Ritari Aijo luulee Seljaa sukunsa jäseneksi, vaikka sormus on joutunut hänen haltuunsa sattumalta. Tuon suvun perheessä on myös ollut tytär, jota oli kutsuttu Seljaksi. Tämä Selja oli kuollut jo ennen kuin hänet oli ehditty myydä orjaksi. Selja haluaa vapauteen ja valehtelee sormuksen kuuluneen hänen isälleen. Tämä on Seljan ensimmäinen valhe. Samalla kertaa Selja ja Aijo myös rakastuvat.

Selja päättää paeta orjuudesta ystävänsä Häkin ja kasvattamansa kotkan Primuksen kanssa. Ennen pakoaan Häkki tappaa Mielon sisaren ja äidin. Pakomatkallaan seurue törmää ritari Aijoon, joka on tullut pelastamaan sukulaiseksi luulemaansa tyttöä. Aijo seurueineen johtuu taisteluun Mielon joukkojen kanssa, joka on lähtenyt ajamaan takaa karkulaisia. Seljan entiset isännät häviävät taistelun ja Pessi vannoo kostoa Seljalle.

Selja pääsee orjuudesta uudenlaiseen orjuuteen. Hänet tuodaan oletettujen sukulaistensa luokse, mutta valhe jäytää Seljan sisintä. Käy ilmi että tämä ei ole ainut asia, josta hän joutuu elämänsä aikana valehtelemaan. Kaikkia tapahtumia leimaa myös Aijon ja Seljan kielletty rakkaus toisiaan kohtaan. Pessi ei myös ole unohtanut kostoaan ja aikoo palata tuhoamaan Seljan elämän.

Pidin tästä kirjasta paljon ja mielestäni tämä oli onnistuneempi teos kuin Vuoren edellinen kirja. Edellisessä kirjassa tarina välillä ikään kuin junnasi paikallaan, mutta sitä ongelmaa ei ollut tässä kirjassa. Kirjan tapahtumien kuvaukset olivat välillä aika julmia ja myös lukijasta oli piinaavaa odottaa milloin Seljan salaisuudet paljastuvat. Toisaalta kirja oli myös melkoisen romanttinen ritari saapuu pelastamaan neidon hädästä mielikuvineen. Tässä tapauksessa tämä ei häirinnyt, vaikka en olekaan mikään rakkaustarinoiden ystävä. Jännä sinänsä miten kirjaa lukemalla oppii samalla jotain menneisyydestä. En esimerkiksi itse tiennyt että haukkoja ja kotkia on käytetty metsästykseen. Muutenkin jostain syystä kirjasta ovat jääneet mieleen ne kohdat, jossa kuvattiin eläimiä tai niiden arvostusta tuon ajan maailmassa. Monesti kirjaa lukiessa tuli mieleen miten heikko naisen asema on tuohon aikaan ollut verrattuna nykyhetkeen. Ei olisi varmaan ollut helppoa elää naisena 1300-luvun Suomessa.

Kirjaa voi suositella sellaisille, jotka tykkäävät romanttisesta tarinasta historiallisessa ympäristössä. Kirja oli aika samantyyppinen kuin edellinenkin Vuoren kirja. Eli jos piti siitä, pitää myös luultavasti tästä kirjasta.


sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Venäjän hovissa


Laila Hirvisaari

Minä, Katariina (2011)


Joudun makaamaan tässä paikoillani kenties kuukausia, nyt on aikaa miettiä ja käydä läpi elämääni. Olisiko sinulla aikaa Leon? Voisimmeko selvittää yhdessä minun muistiinpanojani niin ettei papereihini jäisi jälkipolville virheitä ja asiattomuuksia. Minulla on aavistus että kaikki kirjoitukseni ei ole totuudellisia. Se vaivaa minua. Voisitko sinä kuunnella?”

Venäjän kuuluisa keisarinna Katariina Suuri loukkaa jalkansa ja joutuu olemaan paikoillaan särkyjensä vuoksi. Hän näkee nyt oivallisen mahdollisuuden muistella elämäänsä ylikamariherransa ja ystävänsä Leonin kanssa. Hän on jo vanha ja haluaa tehdä synninpäätön ennen kuolemaansa.

Minulla itsellani oli varsin hatara käsitys tästä Venäjän kuuluisasta keisarinnasta ennen tämän kirjan lukemista. Muistelin että häntä pidettiin valistushallitsijana, joka jossain määrin oli kiinnostunut alamaistensa hyvinvoinnista. Katariina oli alunperin saksalainen prinsessa, joka naitettiin Venäjän suuriruhtinas Pietarin kanssa. Pietarin oli tarkoitus nousta valtaistuimelle tätinsä Elisabethin jälkeen, joka oli kaapannut aikaisemmin vallan. Avioliitto oli hyvin onneton ja nuori suuriruhtinas ei ollut kiinnostunut nuoresta vaimostaan. Katariinan asema olikin melkoisen heikko, koska hänen tärkein tehtävänsä oli synnyttää perillinen. Kirjassa kuvattiin paljon hovissa tapahtuvaan juonittelua, josta nuori Katariina selviää muutaman ystävänsä avulla.

Kirja kuvaa Katariinan nuoruutta ennen kuin hänestä tulee keisarinna. Kirjailija on taidokkaasti kuvannut hovissa tapahtuvaa kieroilua, mutta samalla hauskanpitoa ja ylellistä elämää. Romaanissa Katariina joutuu kärsimään ja pelkäämään henkensä puolesta. Hänet tempaistaan nuorena pois kotoaan vieraaseen maahan ja hänen äitinsä ei välitä hänen tunteistaan. Myöhemmin hän joutuu pelkäämään henkensä puolesta ja hänen rakkaat lapsensa riistetään häneltä. Vaikka Katariina kuvataan sympaattisena, hän toisaalta on hyvin vahva persoona ja itsekäs monissa asioissa.

Mielestäni kirja oli hyvä ja kiinnostavasti kirjoitettu. Toisaalta tämän typpisissä kirjoissa on aina hieman hankalaa mieltää missä fakta ja fiktio sekoittuu, mikäli ei tunne historiaa kovinkaan tarkasti. Kirjassa oli paljon aitoja henkilöitä, jotka ovat oikeastikin olleet Katariinan lähipiirissä. Tietysti tällaisessa aiheessa on vain mielikuvitus rajana ja sitä kirjailijalla näyttää olevan. Huomasin että kauppoihin on nyt tullut tämän kirjan jatko-osa. Me,keisarinna ilmeisesti keskittyy Katariinan elämän toiseen puoliskoon Venäjän hallitsijana. Tämä kirja oli sen verran kiinnostava, että varmasti hankin myös tuon jatko-osan.

lauantai 12. lokakuuta 2013

Romaani autoilevasta ja avoimesta kansasta



Kari Hotakainen
Klassikko (1997)





Ajattelin, että voisi keskittyä nyt syksyllä pääasiassa suomalaisiin kirjailijoihin. Sain suosituksen, että Kari Hotakaisen Klassikko kannattaisi lukea. Olin aikaisemmin lukenut jotain tuotoksia Karilta, mutta en muista että olisin ollut niistä kovin innostunut. Sitten tämän kirja aihe vielä. Kannessa kerrotaan, että kirja on omaelämäkerrallinen romaani autoilevasta ja avoimesta kansasta. No autot eivät ainakaan hirveästi kiinnosta. Kirja alkoikin aika lailla autojen ominaisuuksien kuvailemisella ja mietin jo tässä vaiheessa että mitäköhän tästä tulee. Yllätyksekseni kirja alkoi kuitenkin kiinnostaa minua.

Kirjassa on neljä päähenkilöä. Kirjailija, Pera, autokauppias Kartio ja viimeisenä tarinaan tulee mukaan myös komisario Vikström. Kirjailija ja Pera asioivat samassa autokaupassa, jonka omistaja on Kartio. Kirjailija on irtisanoutunut päivätyöstään ja kirjoittaa nyt omaelämäkerrallista päiväkirjaa. Pera taas on nuori mies, joka elää sosiaalituella ja pimeällä työllä. Autokappias taas myy autoja elättääkseen itsensä. Vikström on taas komisario, joka omalla tavallaan rakastaa rattijuoppoja ja heidän nappaamistaan. Näiden kaikkien elämät kohtaavat kirjassa omalaatuisella tavalla.

Kirjasta saa sellaisen ajatuksen, että se kuvailee Suomen kansaa. Vai kuvaileeko? Ehkä se kuvaa tiettyä osaa kansaa. Vai kuvaillaanko ihmisiä kenties melkoisen yleistävästä näkökulmasta. Kirjassa oli kyllä melkoisen nerokkaita oivalluksia Suomesta ja suomalaisista. Hämmentävintä osiota kirjassa edustaa kirjailijan päiväkirjat. Siinä kuvataan luomiseen tuskaa ja samalla ryypätään ja rellestetään. Jos kirja on osittain omaelämänkerrallinen, niin jäin pakostakin miettimään mitkä osiot on totta ja mitkä ei.

Vaikka kirja herätti aika paljon kysymysmerkkejä, pidin kirjasta. Loppujen lopuksi se autoaihekaan ei ollut niin paha kuin aluksi ajattelin. Joka tapauksessa tätä kirjaa ei kannata ehkä lukea kovin vakavalla mielellä vaan puhtaasti viihdyttääkseen itseään.







maanantai 30. syyskuuta 2013

Isän katoaminen

Hisham Matar
Erään katoamisen anatomia (2011)


Nuorukainen Nuri on elänyt kahdestaan isänsä kanssa, kun hän kohtaa lomamatkallaan naisen, johon hän ihastuu syvästi. Valitettavasti Nuri on vasta kahdentoista ja näin ollen Mona on hänelle liian vanha. Toisaalta hän ajattelee, että hänen isänsä on Monalle liian vanha. Kuitenkin Monasta ja hänen isästään tulee pari.

Kirjassa kerrotaan Nurin onnettomasta rakkaudesta omaan äitipuoleensa. Katsellessaan isäänsä ja Monaa hän tuntee mustasukkaisuutta ja ulkopuolisuuden tunteita. Hän alkaa toivoa, että saisi olla kahdestaan Monan kanssa. Hänen toiveensa totetuu eräänä päivänä, kun hänen isänsä katoaa. Yhtenä iltana isä kaapataan omasta vuoteestaan ja viedään pois. Nuri ymmärtää, että monet ihmiset ovat halunneet hänen isälleen pahaa ja ymmärtää itsekin olevansa mahdollisesti vaarassa.

Vuodet kuluvat ja Nuri kasvaa aikuiseksi mieheksi. Isän kohtalo on edelleen selvittämättä. Syyllisyys ja epätietoisuus painavat edelleen Nurin mieltä ja isän hahmo tuntuu olevan läsnä kaikkialla. Suhde Monaan on edelleen monimutkainen. Nurin on pakko saada puhua naisen kanssa, jonka kanssa hänen isänsä vietti viimeiset hetkensä. Tämä keskustelu onkin Nurille hyvin valaiseva. Kuitenkaan hän ei vaan lopeta toivomasta, että isä jonain päivänä palaisi kotiin.

Kirjaa voisi luonnehtia kuvailevaksi. Mielenkiintoista on myös se, että asioita "sanotaan" rivien välistä eikä suoraan. Kirjaillija kuvaa tapahtumia nopeasti, mutta Nurin ajatuksia ja tuntemuksia käydään läpi yksityiskohtaisesti. Nuri tuntee syyllisyyttä, kaipuuta, mutta toisaalta rakastaa palavasti. Hän tuntee olevansa yksin maaimassa. Äiti on kuollut, isä kadonnut ja hän ei koskaan voi saada rakastamaansa naista. Tarina itsessään on hyvin surullinen, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvin kiinnostava. Kirja tarjosi myös jonkinmoisen katsauksen arabikulttuuriin.




keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Hercule Poirotin tutkimuksia

Agatha Christie
Murha Mesopotamiassa (1936)




Dekkareiden "alkulähteille" on aina mukava palata. Agatha Christienin tuotannossa on varmasti paljon luettavaa, mutta tällä kertaa valikoitui luettavaksi Hercule Poirot dekkari, joka sijoittuu historialliseen kaivauskohteeseen Lähi-itään. Tälläkin kertaa oli luettavana tiivistunnelmainen dekkari.

Kertomuksen kertoo sairaanhoitaja Amy Leatheran. Hän on töissä Irakissa Kelseyn perheessä, kun hän saa merkillisen ehdotuksen. Tohtori Reilly tiedustelee, olisiko Amy valmis ottamaan vastaan uuden työn. Hänen ystävänsä tohtori Leidner työskentelee arkeologisilla kaivauksilla ja hänen vaimonsa on saanut jonkinlaisen hermoromahduksen. Amyn pitäisi matkustaa retkikunnan luo ja pitää seuraa tohtori Leidnerin vaimolle ja saada hänen olonsa paremmaksi. Amy päättää ottaa vastaan työn ja hän matkustaa retkikunnan luo. Hänen päästyä perille, hän aistii retkikunnassa jotain outoa. Kaikki ovat ystävällisiä toisilleen, mutta silti tunnelma on jollain tavalla kireä. Pian  selviää että tohtorin vaimo Louise Leidner pelkää kuollakseen henkensä puolesta. Hän on saanut uhkaavia kirjeitä ja hän epäilee niiden olevan peräisin hänen entiseltä mieheltään. Leirissä tapahtuukin omituisia asioita, mutta kukaan ei kuitenkaan ota vakavasti Louisen murheitä ennenkuin pahin tapahtuu. Louise murhataan ja äkkiä koko retkikunta on epäilyksen alainen. Hercule Poirot sattuu olevan sopivasti lähiseudulla vierailulla ja hänet luonnollisesti kutsutaan hätiin. Hercule Poirot tarttuu heti toimeen tutkimuksissa ja hän käyttää apunaan nokkelaa Amyä. Murhat eivät jää kuitenkaan yhteen uhriin...

Häpeän myöntää, että en ole lukenut kovin montaa Agatha Christienin kirjaa, mutta ainakin tämä oli vakuuttava kokemus. Kirjailija osaa todellakin pitää lukijan otteessaan, vaikka kerronta on melkoisen suoraviivaista ja yksinkertaista. Luultavasti yksinkertainen kerronta on näiden kirjojen suosion salaisuus. Lisäksi Hercule Poirot on mielestäni muutenkin varsin kiinnostava hahmo. Hänestä ei kerrota juuri mitään ja hänen yksityiselämänsä on täysi mysteeri. Päättelykyky sen sijaan on huippuluokkaa. Ainoa miinus kirjalle oli se, että arvasin syyllisen ennen kuin se paljastettiin. Ehkä olen lukenut liikaa dekkareita!



sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Murhamysteeriä ratkaisemassa

Donna Tartt
Pieni ystävä (2002)

Luin Donna Tartin esikoisteoksen Jumalat juhlivat öisin joskus teininä ja muistan että pidin kirjasta paljon. Olen edelleen sitä mieltä, että kirja on yksi parhaista kirjoista joita olen lukenut. Valitettavasti Tartt ei ole ollut kovin tuottelias kirjailija ja tähän mennessä häneltä on ilmestynyt vain kaksi kirjaa. Ilmeisesti kuitenkin kolmas kirja on tulossa markkinoille tässä syksyn aikana. Sitä odotellessa otin nyt luettavaksi hänen toisen teoksensa nimeltä Pieni ystävä.

Kirja kertoo 12-vuotiaasta tytöstä nimeltä Harriet. Hänen pieni veljensä Robin on murhattu hänen ollessaan pieni ja tapaus ei ole koskaan ratkennut. Murha on vaikuttanut syvästi hänen perheeseensä. Hänen äitinsä ei ole ollut enää vuosiin oma itsensä ja hänen tätinsä ovat yhä surullisia, vaikka tapahtumasta on jo kymmenen vuotta. Harriet kehittää itselleen pakkomielteen veljensä kuolemasta ja päättää ratkaista murhan. Hän vakuuttuu, että nykyinen kaupungin pikkurikollinen Danny on syyllinen. Vaikka todisteet ovat hyvin hatarat, hän päättää kostaa Dannylle. Hän puhuu kostoretkelle mukaan alistuvaisen ystävänsä Helyn. Lasten touhut muuttuvat pian vaarallisiksi varsinkin kun Danny ja hänen veljensä alkavat epäillä, että Harriet vakoilee heitä jonkun piikkiin. Sekavat veljekset valmistavat huumeita ja vainoharhaisena he näkevät vihollisia joka puolella. Harriet on kuitenkin päättänyt kostaa, mutta onko Danny kuitenkaan se oikea henkilö...

Harriet oli mielestäni kirjassa varsin kiinnostava hahmo. Hän on hieman omalaatuinen,mutta tietyllä tapaa pikkuvanha lapsi. Päähenkilö viihtyy omissa maailmoissaan ja on syvästi tietoinen siitä miten hänen veljensä kuolema on vaikuttanut perheeseen. Kirjassa kuvataan paljon Harrietin perheen elämää ja pikku Robin tuntuu olevan läsnä kaikkialla. Tämän vuoksi Harriet luultavasti saakin pakkomielteen ratkaista ja kostaa veljensä murhan. Harrietin ajatusten kulkua oli melkoisen kiehtova lukea ja välillä pystyin itsekin samaistumaan niihin. Toisaalta kirja oli välillä pitkästyttävä, mutta heräsi aina jossain vaiheessa eloon, joten sen jaksoi lukea loppuun. Kirjan eteenpäin vievä voima oli kuitenkin pitkälle kysymys: kuka murhasi pikku Robinin? Kirjan loppuratkaisuun petyin hieman, vaikka kirja olikin muuten hyvin kirjoitettu.


Tämä kirja ei siis yltänyt kirjailijan esikoisteoksen tasolle, vaikka olikin kiinnostava. Tartin kolmatta kirjaa odotan mielenkiinnolla. 












keskiviikko 28. elokuuta 2013

Tulevaisuuden Egyptissä

Ahmad Khalid Tawfiq
Utopia (2009)




Välillä on viihdyttävää lukea kirjoja, jotka tulevat kokonaan toisenlaisesta kulttuurista. Ahmad Khalif Tawriq on tällä hetkellä arabimaailman yksi merkittävimmistä kirjailijoista ja nyt yksi hänen kirjoistaan on suomennettu. Löysin tämän kirjan paikalliskirjaston uutuuspuolelta ja täytyy sanoa, että värikäs kansi ainakin pisti silmään heti.

Utopia sijoittuu tulevaisuuden Egyptiin. Uusi polttoaine on kehitetty ja arabimaailman öljyvarat on menettäneet arvonsa. Kaikki rikkaat ja vaikutusvaltaiset ihmiset lapsineen ovat vetäytyneet suljettuun kaupunkivaltio Utopiaan. Kaikki muut sen ulkopuolella elävät äärimmäisessä köyhyydessä ja muu yhteiskunta on romahtanut täysin. Nuorilla on alueella tylsää ja elämä muurien ulkopuolella kiinnostaa paljon. Ajanvietettä haetaan vetämällä runsaasti huumeita ja harrastamalla irtoseksiä. Jotkut nuoret myös tekevät metsästysretkiä Utopian ulkopuolelle, jossa he käyvät nappaamassa jonkun köyhän alueelle huvittelutarkoitukseen. Toinen vaihtoehto on tappaa joku ja ottaa jokin ruumiinjäsen matkamuistoksia. Utopia kuvaa yhtä tällaista retkeä, jossa kaksi utopialaista nuorta lähtevät saalistusmatkalle Utopian ulkopuolelle. He kuitenkin paljastuvat nopeasti utopialaisiksi ja jostain syystä köyhien alueella asuva Gabir palastaa heidät ulkopuolisten vihalta. Gabir yrittää saada utopialaiset ymmärtämään ulkopuolella asuvien tilanteen esimerkiksi laittamalla heidät töihin ja näyttämällä heille köyhyyttä. Utopialaiset nuoret eivät kuitenkaan ihan ymmärrä sanomaa...

Ainakin kirja oli tiivis paketti. Kirjassa on noin kaksisataa sivua ja se oli nopea luettava. Kirja kuvasi äärimmäistä vastakkainasettelua. Utopialaisesta miespuolisesta päähenkilöstä oli tehty vastenmielinen hahmo kun taas köyhä Gabir oli kuvattu hyväksi ihmiseksi. Rikkaat elivät täydellisessä yltäkylläisyydessä kun taas köyhillä ei ollut mitään. Mielestäni kirja kuvasi kärjistetysti miten asiat ovat jo nyt ja miten ne tulevat olemaan. Minusta tämä ei siis edes ole välttämättä tulevaisuuden kauhukuva vaan on todellisuutta jo nyt. Ihmiset ovat  jakaantuneet rikkaisiin ja köyhiin ja niihin joilla on kaikkea ja niihin joilla ei ole mitään. Näillä ihmisillä ei ole myös mitään kosketusta toisiinsa. Kirjassa kuvattu utopialaisten nuorten kiinnostus kaupungin ulkopuolelle kuvaa myös nykyistä tilannetta. Jo nyt länsimaisillä ihmisillä on halukkuus kokeilla millaista on elää esimerkiksi äärimmäisissä olosuhteissa turvallisen ja ehkä jopa tylsän elämänsä vastapainoksi.

En tiedä mitä kirjalta odotin, mutta en ainakaan tätä mitä sain. Jotenkin tuntui, että tämäntyyppinen kirja voisi olla enemmän jonkun länsimaalaisen kirjoittama. Itse tarina oli välillä myös sotkuinen. Välissä kuvattiin Utopialaista nuorta ja välillä Gabiria. Jossain vaiheessa lukiessa olin jo sekaisin kummasta nyt on kyse. Muuten kyllä tykkäsin siitä, että tarina oli kirjoitettu tiiviisti. Jos tätä tarinaa olisi venytetty vielä lisää esimerkiksi sata sivua, se ei olisi toiminut yhtä hyvin. Vaikka kirjassa oli tietyt heikkoudet, tykkäsin siitä niistä huolimatta. Voisin kuvitella lukevani myös muita kirjoja tämän kirjailijan tuotannosta.








perjantai 23. elokuuta 2013

In one person

John Irving
Minä olen monta (2012)

John Irvingin uusimmassa kirjassa pyöritään taas tuttujen teemojen ympärillä. Kirja kertoo Billy Abbotista ja hänen monimutkaisesta rakkauselämästään. Billy kuuluu teatteriperheeseen. Hänen isoisänsä ja hänen tätinsä näyttelevät paikallisessa harrastelijateatterissa. Hänen äitinsä taas toimii teatterissa kuiskaajana. Hänen vanhempansa ovat eronneet ja Billy ei ole nähnyt koskaan isäänsä. Hänen perheensä on erikoinen. Äiti on hysteerinen, isoäiti ja täti tuomitsevia ja isoisä tykkää pukeutua naisten vaatteisiin.

Billy huomaa jo varhaisessa vaiheessa olevansa erilainen kuin muut. Hän on salaa rakastunut isäpuoleensa ja koulun painijoukkueen kapteeniin. Tosin hän tykkää myös tytöistä. Kirjastonhoitaja neiti Frost on yksi hänen ensirakkauksistaan. Myöhemmin tosin selviää, että neiti Frost on vähemmän neiti miltä hän vaikuttaa. Billy harjoittelee myös tyttöjen kanssa olemista ystävänsä Elainen kanssa, mutta heidän suhteensa on loppujen lopuksi enemmän toverillinen. Joka tapauksessa pienessä kaupungissa omat poikkeavat ajatukset kannattaa pitää omana tietonaan. Varsinkin oman perheensä naispuolisilta jäseniltä ne kannattaa salata visusti.

Billystä tulee myöhemmin kirjailija ja hän omistaa uransa seksuaalisten vähemmistöjen tasa-arvon edistämiseen. Hänen oma rakkauselämänsä on sotkuista. Hänellä on suhteita sekä miehiin että naisiin. Oman leimansa hänen elämäänsä lyö 1980-luvun Hiv-epidemia, joka tappaa monta hänen ystäväänsä ja tuttavaansa. Merkittävä tapahtuma on myös Billyn hänen isänsä ensikohtaaminen Espanjassa. Käy ilmi että isässä ja pojassa on paljon samaa...

Kirjan takakannessa oli New York Timesta lainattu sitaatti, jossa kerrottiin että kirja muistuttaa Garpin maailmaa. Samaa ajattelin itsekin varsinkin kirjan alkupuolella. Tässä kirjassa tosin erilaisuus ja sen aiheuttama suvaitsemattomuus oli entistä vahvemmin esillä. Kirja toisti mielestäni samaa kaavaa kuin edellisetkin. Päähenkilö(t) ovat kirjailijoita ja vanha tuttu harrastus paini on mukana kuvioissa. Vaikka itse kirjan teema ei sinänsä kosketa minua itseäni, kirja oli mielestäni varsin hyvin kirjoitettu. Kirja ainakin auttoi ymmärtämään, että biseksuaalina eläminen ei ole niin helppoa mitä saattaisi kuvitella. Silloinhan ei periaatteessa kuulu kumpaankaan "leiriin".Vaikka Irving poukkoilee monesti ajassa edestakaisin ja kuvailee pikkutarkasti asioita, ne eivät katkaise tarinan punaista lankaa. Voisin sanoa, että ainut häiritsevä asia kirjassa oli Billyn jatkuva ai-sanan hokeminen (siis ainakin suomennoksessa)

Vaikka tykkäsin kirjasta, minusta tuntuu ettei minulla ole siitä mitään sen kummempaa sanottavaa.

Se ei siis herättänyt mitään vaihvoja tunteita puolesta eikä vastaan.Luultavasti tämä johtuu siitä, että itselläni ei ole itse aiheeseen liittyviä vahvoja ennakkoluuloja tai muutakaan henkilökohtaista kokemusta. Mutta joka tapauksessa tämä oli lukemisen arvoinen kirja!




sunnuntai 11. elokuuta 2013

Setä Tuomon tupa

Harriet Beecher-Stowe
Setä Tuomon tupa (ilmestynyt kirjana alunperin 1852)

Olen aina miettinyt että haluaisin lukea tämän teoksen, joka on merkittävästi vaikuttanut orjuuden loppumiseen Amerikassa. Sain kirjastosta käsiini kuvitetun version ja mikäpä siinä. Kuvat on aina mukavia. Ilmeisesti tähän versioon oli kieltä muutettu sellaiseen muotoon, että se aukeaisi nykyihmiselle paremmin. Lisäksi alkusanoissa oli maininta oli, että katkelmia Raamatusta oli jossain määrin karsittu.

Kirja ei kerro pelkästään Tuomosta vaan siinä on monia henkilöitä niin valkoisia kuin mustiakin. Kirja alkaa surullisesta tilanteesta, jossa Tuomon nykyinen hyvä isäntä on velkaantunut ja hänen on myytävä muutamia orjiaan. Myytäväksi valikoituu Tuomo ja pieni poika nimeltä Harry. Isäntä ei ole halukas myymään orjiaan, mutta pahoilla mielin hänen on suostuttava kauppaan. Harryn äiti Eliza kauhistuu kuultuaan, että hänen lapsensa myydään. Hän päättää paeta poikansa kanssa ja kirjassa seurataan hänen hurjaa pakomatkaansa aina turvapaikkaan Kanadaan saakka. Tuomo taas on hurskas ja hyvätapainen mies ja hän alistuu kohtaloonsa. Hän pääsee ensin jalomielisen isännän taloon, jossa hän kiintyy perheen pieneen tyttäreen Evaan. Tässä talossa asuminen jää kuitenkin lyhyeksi onnelliseksi ajaksi ja Tuomo myydään edelleen julmalle isännälle sokeriplantaasille. Siellä hän kärsii aikansa ja kohtaa lopulta julman kuoleman.

Kirjassa Tuomo esitetään yksinkertaisena, uskonnollisena ja oikeamielisenä ihmisenä. Nykyihmisen mielestä hän voisi olla jopa hieman lapsellinen. Tuomo ottaa kaikki koettelemukset vastaan nöyränä eikä koskaan kohota kättään muita ihmisiä vastaan. Henkilöhahmo oli hyvin sympaattinen ja hänen kohtalonsa säälitti monesti. Minulle koko kirjan lukeminen oli hyvin liikuttava kokemus ja kirjailija osasi kuvata hyvin erilaisia surkeita ihmiskohtaloita. Pahinta lukemisesta teki tieto siitä, että vastaavia asioita on ihan oikeasti tapahtunut tuohon aikaan. Perheenjäseniä on myyty eri isännille ja isännät ovat käyttäneet omaa mielivaltaansa orjiaan kohtaan ja kukaan ei ole puuttunut siihen. En ihmettele sitä, miksi juuri tämä kirja on vaikuttanut orjuuden loppumiseen. Esimerkiksi kuvaukset orjamarkkinoista olivat niin kauheita, että ne nostivat kiukun pintaan.

Toisaalta kirjasta huokui tietynlainen valkoisen ylemmyydentunne. Kirjassa monesti kuvailtiin tiettyjä asioita tietyn rodun ominaispiirteenä. Lisäksi kirjassa viitattiin monesti valkoisten velvollisuuteen opettaa ja sivistää orjia, jotta nämä oppisivat oikean uskon ja elämäntavan. Lisäksi uskontoa korostettiin hyvin voimakkaasti. Tietysti tätä kirjaa pitää tarkastella oman aikansa tuotteena ja tuohon aikaan monet kirjan asiat olivat vain vallitsevia käsityksiä. En kuitenkaan tiedä mitä esimerkiksi nykypäivän afrikanamerikkalaiset ovat mieltä Tuomon henkilöhahmosta tai ylipäätään koko kirjasta. Voisin kuvitella että se on monella tavalla loukkaava ja yleistävä.


Voisin kuitenkin sanoa, että pidin omalla tavallani kirjasta. Kirjailija oli mielestäni varsin taitava kirjoittamaan ihmisistä ja heidän tunteistaan. Joka tapauksessa kirja on tietyllä tapaa historialllisesti merkittävä, joten se oli mukava jo yleissivistyksen vuoksikin lukea.


perjantai 9. elokuuta 2013

Kätilönä jatkosodan Suomessa

Katja Kettu
Kätilö (2011)


Täytynee tunnustaa että Katja Ketun kirjat eivät ole ikinä oikein kiinnostaneet minua. Laitoin merkille,että tätä Kätilö kirjaa kehuttiin paljon sen ilmestyttyä, mutta en kuitenkaan siinäkään vaiheessa jaksanut innostua. Kirja kuitenkin pärjäsi hyvin Helsingin Sanomien äänestyksessä, jossa sai äänestää parasta suomalaista romaania 2000-luvulta. Kirja näkyi olevan myös lainattavissa e-kirjana, joten tuumin sitten että sama tuo on sitten lukaista.

Kirja kertoo naisesta, joka toimii kätilönä. Kirjassa eletään jatkosodan aikaa ja saksalaiset ja suomalaiset ovat vielä tuossa vaiheessa aseveljiä. Kirjan päähenkilö on hyljeksitty omiensa keskuudessa, koska hän on avioton lapsi ja hänen molemmat vanhemmansa ovat poissa kuvioista. Hän on tapahtumien aikaa jo yli 30-vuotias ja hänen epäillään olevan myös hedelmätön. Hänellä on takanaan myös epäonnistunut avioliitto ja hänen miehensä on kadonnut sodassa. Hän on kuitenkin taitava kätilö ja osaa hoitaa sairastuneita. Eräässä synnytyksessä hän kohtaa ensimmäisen kerran saksalaisen valokuvaajan, johon hän rakastuu saman tien. Päähenkilö keplottelee itsensä samalle sotaleirille jossa tämä mies työskentelee ja hankkiutuu tämän seuraan. Mies vaikuttaa olevan melkoinen naisten naurattaja ja hän onnistuukin saamaan yhden paikallista tytöistä raskaaksi. Samalla tavalla käy myös kirjan päähenkilölle, hän tulee raskaaksi miehelle. Asiat menevät lopullisesti vikaan, kun Suomi tekee aselevon Neuvostoliiton kanssa ja suomalaisista tulee saksalaisten vihollisia. Leirillä tapahtuu kaikenlaisia kauheuksia ja lopulta kätilö pakenee seurueineen Kuolleen Miehen vuonolla odottamaan rakastaan ja lupausta uudesta elämästä. Kirjaa lukiessa oli pitkälle epäselvää, oliko rakkaus yksipuolista vai oliko mies myös rakastunut kätilöön. Tähän kysymykseen tuli kuitenkin lopulta vastaus kirjan loppupuolella.


Itse tarina karskeudesta huolimatta ei herättänyt minussa oikein mitään tunteita. Päällisin puolin kirjasta jäi jotenkin sotkuinen vaikutelma. Ajassa poukkoiltiin edestakaisin ja välillä kertojan näkökulmaa vaihdettiin. Tarinan punaista lankaa oli välillä  hankala seurata, mutta saattaa olla että tekstiin olisi pitänyt keskittyä paremmin. Kirjassa keskustelut käyntiin lapin murteella. En tiedä miksi, mutta jostain syystä murteella kirjoittaminen ärsyttää minua jollain tasolla. Asiaa ei auttanut tässä tapauksessa sekään, että oma murteeni on hyvin lähellä tätä kirjassa käytettyä. Nämä tietysti on puhtaasti makuasioita. Kirjan tarina ei itsessään ollut mitenkään uusi tai mitenkään erikoinen. Voisin siis sanoa että kirja oli ihan hyvä, mutta ei mitenkään loistava. Valitettavasti tämä kirja ei siis oikein vakuuttanut minua. Voisin kuitenkin kuvitella, että rakkaustarinoista pitäville tämä kirja saattaisi toimia paremmin.

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

1200-luvun Suomessa

Kristiina Vuori
Näkijän tytär (2012)



Täytynee sanoa, että rakkaustarinat eivät ole sitä mitä tyypillisesti tykkään lukea. Kaipasin kuitenkin lentomatkalle lukemista ja latasin sitten tabletille tämän e-kirjan. Lähinnä tässä kiinnosti se, että tapahtumat sijoittuvat 1200-luvulle ja tietysti yliluonnolliset jutut ovat aina kiinnostavia.
Oikeastaan mitään odotuksia ei tätä kirjaa kohtaan kuitenkaan ollut.

Kirja kertoo tytöstä nimelta Eira. Hänen äitinsä raiskataan ja tuon ikävän tapahtuman seurauksena syntyy tyttö. Tytön äiti kuolee ja äidin aviomies ei luonnollisestikaan pidä toisen miehen lapsesta ja ei tunnusta tätä omakseen. Tytön isoisä kuitenkin haluaa huolehtia tytöstä ja turvata tämän elämän. Tyttöön kiintyy myös talon piika Katri, josta tulee hänen kasvatusäitinsä. Eira saa elää kohtuullisen onnellisen lapsuuden ja hän on hyvä ystävä isoisänsä lapsen Rikhardin kanssa, joka on syntynyt samoihin aikoihin kuin Eira. Jo lapsuudessa Eiralla on erikoisia kykyjä. Hän pystyy näkemään tulevaisuuteen ja pystyy myös parantamaan. Eiran kyvyt ja alkuperä talossa herättävät huolta ja keskustelua Teinperin talossa. Asiat alkavat mennä lopullisesti vikaan kun Eiran isoisä kuolee. Talon uusi emäntä ei hyväksy Eiraa ja hän joutuu jättämään kotinsa. Hän matkaa kasvatusäitinsä Katrin kanssa kauas Lauttian taloon, jossa asuu rouva Talvikki. Talvikki on vanhaa Ilveksen sukua ja hänellä on mahdollisuus opettaa Eiraa hallitsemaan kykyjään. Eira luultavimmin onkin Talvikin veljen lapsi. Lauttian talossa hän tapaa myös vanhan ystävänsä Rikhardin, joka on aikanaan lähetetty taloon sotataitoja oppimaan.

Aika kuluu ja Eira kasvaa lapsesta nuoreksi naiseksi ja hän samalla opiskelee erikoisia taitojaan. Hän rakastuu lapsuutensa ystävään Rikhardiin ja käy ilmi että Rikhardilla on samanlaisia tunteita. Heidän rakkaustensa ei kuitenkaan ole sallittua,sillä he ovat periaatteessa sukua toisilleen. Rikhard kihlataan toisaalle ja se murtaa Eiran sydämen. Myös Eira halutaan kihlata Talvikin pojalle Elofille. Eira vastustaa aluksi ajatusta, mutta muuttaa sitten mielensä. Kirjan loppupuolella on paljon Eiran tunteita molempia miehiä kohtaan. Hän tuntuu olevan rakastunut sekä Elofiin että Rikhardiin. Tapahtumat huipentuvat Hämeen sotaan, jonka yhteydessä ratkaistaan monta ihmiskohtaloa.

Eiran tarinan lisäksi kirjassa saa samalla tuhdin historiakatsauksen. Kirjassa käsitellään esimerkiksi paljon ajalle tyypillistä pakanauskon ja kristinuskon rinnakkaiseloa. Pohjatyö on tehty kunnolla kirjaa varten ja kirjailija on käyttänyt paljon historiallisia tapahtumia ja paikkoja tässä tarinassa. Kirjan lopusta löytyy myös paljon tuon ajan sanastoa, jota on käytetty tässä kirjassa. Itse tarina oli ihan mielenkiintoinen, mutta välillä tuntui että romaania on ehkä pitkitetty hieman liikaa. Kirjasta oli tehty yli viisisataasivuinen ja välillä tuntui että tarinan olisi voinut kertoa hieman tiivistetymmin. Jännä oli myös, etttä kirjailija onnistui herättämään ainakin minun mielenkiinnon sitä kohtaan kumman miehen kanssa Eira loppujen lopuksi jatkaa elämäänsä. Mutta joka tapauksessa tämäkin kirja oli ihan positiivinen yllätys. Luulen kuitenkin että lukuelämyksen minulle tuotti se, että kirjailija oli varsin taitavasti kuvannut tuon ajan maailmaa ja tapoja.

Luin siis tämän kirjan e-kirjana. Luulen että jatkossa tulen suosimaan enemmän näitä mitä perinteisia kirjoja. Tietysti joitakin kirjoja haluaa ostaa ihan perinteisessa muodossa koristamaan kirjahyllyä. Olen kuitenkin viime vuosina muuttanut paikasta toiseen todella monesti, joten on tullut tunne että mitään ylimääräistä ei halua raahata mukana. E-kirjat säästävät tilaa todella paljon ja ainakin minusta lukukokemuskin oli ihan miellyttävä.



sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Kiinalaista dekkaria

Qiu Xiaolong
Punapukuiset naiset (2007)

Tällä kertaa lukuvuorossa oli dekkari, jonka tapahtumat sijoittuvat Kiinaan. Kirjan päähenkilö on ylikomisario Chen Cao, joka on kuuluisa ja menestynyt poliisi. Hän on jäänyt virkavapaalle suorittamaan kirjallisuusopintojaan, kun sarjamurhaaja iskee ensimmäisen kerran. Shanghain kaupungissa se aiheuttaa välittömästi suuren mediamylläkän.

Aamulenkkeilijä löytää ensimmäisen uhrin. Nainen on kuristettu ja puettu perinteiseen kiinalaismekkoon qipaoon. Ruumita tulee lisää jokaisena torstaina ja poliisivoimiin kohdistuu kovia paineita tapausten ratkaisemiseksi. Murhaaja on kaiken lisäksi röyhkeä ja jättää ruumiit julkisille paikoille. Chen suorittaa edelleen kirjallisuusopintojaan, mutta lupaa perehtyä tapauksiin. Samalla kun hän lukee ja analysoi kirjojen tekstejä, hän haastattelee myös ihmisiä tapausten tiimoilta. Hän haluaa soveltaa tapauksiin länsimaista psykoanalyyttistä menetelmää eli profiloi tappajaa. Tällainen menetelmä ei ole Kiinassa tunnettu ja aiheuttaa melkoista epäluuloa. Chenille selviää että tapausten ratkaisemiseksi hänen on palattava ajassa taaksepäin aina kulttuurivallankumouksen aikaan ja sen aikaisiin julmuuksiin. Tuo aika on aiheuttanut monille ihmisille traumoja ja murhaaja on yksi heistä. Mutta miten saada ovela murhaaja tunnustamaan tekonsa? Chen virittää murhaajalle melkoisen ansan, mutta tekonsa vaikutuksia hän ei pysty täysin aavistamaan.

Kirja on melkoisen perinteinen dekkari ja oikein viihdyttäväkin. Oikeastaan mielenkiintoiseksi kirjan tekee ympäristö ja erilainen kulttuuri. Samalla kun Chen haastattelee ihmisiä, tulee esille millainen Kiinan kulttuuri on ja miten menneisyys vaikuttaa edelleen nykyhetkeen. Kirja käsittelee varsinkin kommunismin vaikutusta tavallisten ihmisten elämään. Se on aiheuttanut ihmisille mittaamattomia kärsimyksiä ja vaikka moni asia on muuttunut, yhteiskunta on edelleen melkoisen sulkeutunut. Selvää myös on, että Kiina elää melkoista muutoksen aikaa ja länsimaiset asiat leviävät hitaasti myös Kiinaan. Oli myös mukava lukea samalla Chenin pohdiskelua Kiinan kirjalisuudesta ja tekstien analysoimisesta. Tässäkään mielessä dekkari ei ollut ihan perinteinen, koska siihen oli ujutettu kiinalaisia runoja ja kertomuksia. Kirjassa myös tutustuttiin kiinalaiseen ruokakulttuuriin. Tosin joidenkin herkkujen olemassaolosta en välttämättä olisi kyllä edes halunnut tietää.


Kirja oli siis varsin mielenkiintoinen etenkin ympäristönsä puolesta. Ainakin itselle heräsi mielenkiinto lukea lisää dekkareita, jotka sijoittuvat vieraaseen kulttuuriin. Itsellä tulee varsin herkästi luettua vain länsimaista ja varsinkin pohjoismaalaista kirjallisuutta. Pitänee kartoittaa hieman mitä olisi tarjolla.


torstai 18. heinäkuuta 2013

Kirjavinkki Kongon/Afrikan historiasta kiinnostuneille

David Van Reybrouck 
Kongo historia (2013)

Kongon tai ylipäätään Afrikan historia ei varmasti ole monellekaan hirveän tuttua. Tämä kirja tarjoaa yleiskatsauksen Kongon historiaan aina1870-luvulta aina tähän päivään saakka. Samalla sivutaan myös muutamien muiden Afrikan valtioiden historiaa. Kirjassa käydään läpi Kongon historiaa,kulttuuria ja taloutta melkoisen kattavasti. Lähteenä kirjailija on käyttänyt satoja haastatteluja ja arkistomateriaalia. 

Ainakin itselle tämä kirja tarjosi uutta tietoa ja ymmärrän nyt paremmin miksi tilanne monissa Afrikan valtioissa on nyt mikä se on. Suosittelen tätä kirjaa mikäli tällainen aihe kiinnostaa.




maanantai 15. heinäkuuta 2013

Jälleen loistava Harry Hole kirja

Jo Nesbö
Poliisi (2013)

Edellisessä Aave nimisessä kirjassa avoimeksi jäi miten Harryn tarina jatkuu, vai jatkuuko se ollenkaan. Ainakin yhteen kysymykseen tuli heti vastaus. Kyllä, Harry Hole elää yhä ja voi hyvin. Ja jälleen kerran Oslon kaduilla liikkuu rikollinen, joka täytyy pysäyttää.

Sairaalassa makaa koomassa mies, jota vartioidaan tiukasti. Hänellä on tärkeitä tietoja, jotka saattaisivat järkyttää koko Osloa. Hän kuitenkin kuolee ja mitään rikosta ei epäillä. Lisäksi Oslon poliisivoimilla on tärkeämpääkin tekemista. Kaduilla liikuu murhaaja, joka tappaa poliiseja. Häikäilemätön rikollinen tapppaa heidän omaa väkeään ja kukaan ei tunnu pääsevän tappajan jäljille. Ainoastaan surmapaikoissa on jotain yllättävän tuttua. Samaan aikaa Harry elää omaa elämäänsä. Hän on lopettanut poliisin työt ja opettaa poliisikoulussa tulevia seuraajiaan. Hän keskittyy täysillä uuteen elämäänsä,johon kuuluvat myös Raakel ja hänen poikansa Oleg. Oleg on saanut myös elämänsä kuntoon ja toipuu huumevieroituksessa hyvää vauhtia. Niinpä Harry ei ole innostunut kun hänen ystävänsä ja entinen kollegansa Beate Lonn ottaa yhteyttä kysyäkseen Harrylta neuvoja poliisintappajan jäljittämiseksi. Ääni kellosssa muuttuu kun Harryn rakas ystävä joutuu tappajan uhriksi...

Jälleen käynnistyy ihmisjahti, jota Harry johtaa. Heillä on vahva epäilty, mutta onko hän sittenkään syyllinen. Tarinassa vilisevat tutut hahmot, jotka punovat omia juoniaan. On Mikael Bellman ja hänen uskollinen seuraajansa Truls Berntsen. On taitava psykologi Ståle Aune, joka edelleen haluaa auttaa Harryä ratkaisemaan rikoksia. Kaikki Harryn entiset viholliset ja ystävät ovat hämmentämässä soppaa. Jälleen kerran Jo Nesbö onnistuu hämäämään, vaikka sitä kuvittelee jo osaavansa aavistaa kirjailjan mielenliikkeet. Toki juonenkäänteet ovat yhtä epäuskottavia kuin ennenkin, mutta se ei haittaa. Tällä kertaa kirjan loppu on kuitenkin onnellinen.

Kirja oli periaatteessa taas perinteinen Harry Hole-dekkari, mutta edelleen kirja onnistuu koukuttamaan minut samalla tavalla kuin ennenkin heti ensimmäiseltä sivulta saakka. Jo Nesbölla on mielestäni lahja luoda hyviä dekkareita yhä uudestaan ja uudestaan. Suosittelen siis tätäkin kirjaa lämpimästi!





maanantai 8. heinäkuuta 2013

Botswanan ensimmäinen naisten etsivätoimisto

Alexander McCall Smith
Naisten etsivätoimisto nro 1, Mma Ramotswe tutkii (1998)

Precious Ramotswe perustaa isältään perityillä rahoilla Botswanan ensimmäisen naisten etsivätoimiston. Apunaan hänellä on tomera sihteeri ja valkoinen pieni pakettiauto. Mma Ramotswe on hyvin sydämellinen ihminen, mutta hänelläkin omat menneisyyden haamunsa. Hän nimittäin on kärsinyt aikoinaan kovasti onnettomassa avioliitossaan. Näin ollen hän on hyvin epäluuloinen miehiä kohtaan eikä halua mennä uudelleen naimisiin. Monet miehet myös epäilevät Mma Ramotswen kykyjä toimia yksityisetsivänä.


Kirja kertoo Mma Ramotswenen ja hänen isänsä elämäntarinan. Isä työskentelee kaivoksissa, mutta palaa lopulta synnyinmailleen. Hän menee naimisiin ja saa tyttären. Vaimo valitettavasti menehtyy ja hänen ainoasta tyttärestään tulee hänelle hyvin tärkeä. Isä haluaa tyttärensä menestyvän liike-elämässä ja toivoo hänen perustavan perintörahoillaan yrityksen. Isänsä kuolinvuoteella Mma Ramotswe kertoo perustavansa yrityksen, josta tulisi Botswanan ensimmäinen naisen perustama etsivätoimisto. Hän saa yrityksen pystyyn ja saa pian ensimmäisen asiakkaansa. Kirja kertoo muutamista hänelle annetuista toimeksiannoista ja siitä miten hän ne ratkaisee. Monesti hän joutuu etsimään kadonneita aviomiehiä ja ratkomaan muita arkisia mysteereitä. Hänellä on myös yksi vakava tapaus tutkinnassa. Pieni poika on kadonnut ja hänen vanhempansa ovat hyvin huolissaan. Mma Ramotswenen ystävä epäilee, että hän on joutunut noitatohtorin uhriksi. Myös Mma Ramotswe pelkää pahinta.

Mma Ramotswewnen tutkimat tapaukset ovat kovin arkisen tylsiä, mutta monesti hän joutuu käyttämään kylmää harkintaa tapausten selvittämiseksi. Oikeastaan Mma Ramotswen hahmo ja koko kirja oli hyvin piristävä. Kirjan päähenkilö oli hyvin sympaattinen, mutta samalla fiksu ja sisukas nainen. Tutuksi ei tule ainostaan Mma Ramotswe vaan kirjaa lukiessa tutustuu myös Botswanaan ja sen historiaan. Vaikka tässäkin Afrikan kolkassa eletään modernia elämää, taikausko ja noituus vaikuttavat edelleen jossain pinnan alla ihmisten elämään. Myöskään naisen asema ei ole kovin kummoinen. Mikäli avioliittoon ei synny lapsia, vaimo hylätään ja monesti naiset joutuvat miehensä pahoinpitelemäksi. Vaikka kirja on kohtuullisen kepeä, siinä kuitenkin käsitellään paljon vakaviakin asioita.

Kirjassa on kolmesataa sivua, mutta se on hyvin nopealukuinen ja kiinnostava. Voin suositella tätä kaikille, joita kiinnostaa Afrikka ja pienten mysteerien ratkaiseminen. Kirja oli kuitenkin melkoisen positiivinen yllätys.


sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Tutustuminen Toni Morrisoniin

Toni Morrison
Paratiisi (1998)










Toni Morrison oli minulle entuudestaan kohtalaisen tuntematon kirjailija. Törmäsin kirjakaupassa tähän hänen kirjoittamaansa Paratiisi kirjaan ja kirja vaikutti kiinnostavalta ainakin takakannen perusteella. Morrison on tunnustettu yhdysvaltalainen kirjailija, joka on voittanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon ensinnäisenä mustana naisena. Koko hänen suomennettu tuotantonsa on Tammen Keltainen kirjasto sarjassa, jossa yleensä on aika kovatasoisia kirjoja. Näin ollen odotukset olivat korkealla tätä kirjaa kohtaan. Valitettavasti jouduin tällä kertaa pettymään.

Kirja alkaa sekavilla tapahtumilla, jossa kuvataan miesjoukon tunkeutumista luostariin ja siellä tapahtuvaa ammuskelua. Tämän jälkeen kirjailija hyppää eri aikaan, jossa perheenäiti Mavis suree kaksoslastensa menetystä. Hän on unohtanut lapsensa kuumaa autoon ja molemmat lapset ovat kuolleet sinne. Mavis vaistoaa että hänen miehensä haluaa tappaa hänet ja pakenee yön turvin omasta kodistaan. Hän ajelee ympäriinsä mieheltään varastetulla autolla, kunnes autosta loppuu bensa. Hän päätyy lopulta luostariin, josta hän saa apua. Lopulta Mavis jää asumaan luostariin.Tämän jälkeen kirjailija esittelee joukon pulassa olevia naisia, jotka pakenevat omia ongelmiaan ja päätyvät kaikki hakemaan turvaa samasta luostarista. He ovat vapaita lähtemään milloin tahansa, mutta osa naisista jää. Osa taas lähtee, mutta palaa aina takaisin.

Toisaalta kirjassa esitellään elämää pikkukaupungissa, jossa luostari sijaitsee. Musta väestö on rakentanut sen omaksi asuinalueekseen. Suvut jotka ovat olleet luomassa kaupunkia, ovat hyvin ylpeitä siitä. He haluavat eristäytyä valkoisten maailmasta ja elää siellä omassa rauhassaan, mutta samalla herran nuhteessa. Nuoriso on kuitenkin alkanut muuttua levottomaksi ja kaupungin vanhimmat ovat huolissaan koko kaupungin turmeltumisesta. Toisaalta kaupunkilaisten keskuudessa kytee omat vihamielisyytensä toisiaan kohtaan. Kaupungin uusi pappi yrittää rohkaista mustia nuoria olemaan ylpeitä juuristaan ja itsestään. Häneenkin kuitenkin suhtaudutaan vihollisen lailla. Kaupunkilaiset elävät omaa sisäänpäin kääntynyttä elämäänsä ja raivo odottaa purkaantumistaan. Lopulta viha kohdistuu luostariin ja siellä eläviin naisiin. Osa kaupunkilaisista mieltää että he ovat tuoneet turmelluksen kaupunkiin. Heidät täytyy häätää pois lopullisesti...

Pakko myöntää että tämä kirja on oli ehkä tähän saakka vuoden pahin huti. Kirjassa oli liikaa henkilöitä ja tapahtumat etenivät sekavasti. Mietin varmaan sivulle sata saakka, mikä tässä tarinassa on se punainen lanka. Kirjassa poukkoiltiin koko ajan asiasta toiseen ja tapahtumien seuraaminen oli suorastaan uuvuttavaa. Jossain vaiheessa mietin jopa kirjan jättämistä kesken. Ehkä jossain kirjan puolessa välissä langat kietoutuivat jotenkin yhteen ja pystyin muodostamaan jonkinlaisen yleiskuvan asiasta. Tarina siis ei ollut kovin hyvin kirjoitettu. Edes henkilöhahmot eivät olleet mielestäni kovin kiinnostavia. Naishahmot olivat jotenkin stereotyyppisiä. Kuitenkin kirjailija mielestäni onnistui kuvaamaan hyvin millaista mustan väestön elämä on aikoinaan ollut valkoisten keskellä. Muutoin tällä kirjalla ei ollut oikeastaan mitään annettavaa minulle.

En tiedä sitten millaisia kirjailijan muut kirjat ovat, mutta tämä ei ainakaan toiminut minulle yhtään. Ehkä joskus voisin ottaa jonkun muunkin kirjailijan teoksen luettavaksi, mutta en välttämättä ihan heti. Luultavasti en ole edes hänen kirjojensa suoraa kohderyhmää.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Hobitti eli sinne ja takaisin

J.R.R Tolkien
The Hobbit (1937)




En ole pitkään aikaan lukenut mitään fantasiaromaaneja, mutta Hobitti-elokuvan myötä tuli innostus lukea ainakin tämä kirja. Luin aikoinaan Tarun sormusten herrasta ja pidin siitä ainakin kovasti. Tosin mielestäni kirjaa oli pitkitetty hieman liikaa. Sitä ongelmaa ei ollut tässä kirjassa ja haastetta toi lähinnä se,että luin kirjan englanniksi. Kun sain kirjan eteeni, ensimmäiseksi ihmettelin sitä miten kohtuullisen ohuesta kirjasta on saatu aikaan kolme pitkää elokuvaa. No sekin mysteeri selvisi lukiessa. Käytän tässä tekstissä selvyyden vuoksi suomennettuja nimiä.

Kirja alkaa siitä kun kirjan päähenkilö Bilbo Reppuli istuskelee rauhassa kolonsa ulkopuolella. Velho Gandalf ilmestyy juttelemaan hänen kanssaan ja kysyy Bilbon innostuneisuutta mahdolliseen seikkailuun. Bilboa ei kiinnosta, mutta kutsuu Gandalfia tulemaan myöhemmin teelle. Gandalfin lisäksi "juhliin" ilmestyy kolmetoista kääpiötä. Heidän suunnitelmansa on palata Yksinäiselle vuorelle, josta lohikäärme Smaug oli ajanut heidän kansansa pois ja ryöstänyt heidän aarteensa. Gandalf haluaa Bilbon mukaan seikkailuun ja vakuuttaa kääpiöille että Bilbosta ainesta paljon enempään mitä päällepäin näyttää. Lopulta Bilbo liittyy seurueeseen ja matka voi alkaa.

Kääpiöt, Gandalf ja Bilbo kokevat monenlaisia vastoinkäymisiä matkallaan. Nälkää,väsymystä ja monia vaaroja. Yksi kirjan kohokohdista on se, kun seurue pakenee myrskyä suojaan luolaan, jossa he joutuvat örkkien vangiksi. Seurue pääsee pakenemaan, mutta Dori pudottaa Bilbon vahingossa sylistään,kun he taistelevat tiensä ulos örkkien luolasta. Bilbo herää yksin pimeästä ja löytää tämän hyvin kuuluisan sormuksen. Tässä vaiheessa Bilbo tutustuu myös Klonkkuun, jonka kanssa hän käy kisan arvoitusten ratkomisessa. Jossain vaiheessa Klonkku huomaa rakkaan sormuksensa kadonneen ja arvaa Bilbon löytäneen sen. Klonkku lähtee ajamaan Bilboa takaa ja tässä vaiheessa Bilbo huomaa, että sormuksen pujottaminen sormeen tekee hänet näkymättömäksi. Sen avulla hän pääsee pakenemaan luolasta ja liittyy taas muuhun retkikuntaan.

Gandalf jättää muun seurueen muiden suureksi harmiksi ja lähtee hoitamaan omia asioitaan. Bilbo ja kääpiöt jatkavat matkaansa Yksinäiselle vuorelle. Bilbo osoittaa monessa kohtaa neuvokkuutensa ja tarpeellisuutensa seurueessa. Lumotussa metsässä kääpiöt joutuvat ensin hämähäkkien vangiksi ja Bilbo onnistuu pelastamaan heidät. Myöhemmin taas metsänhaltijat vangitsevat kääpiöt. Bilbo seuraa heitä näkymättömänä ja saa selville missä kääpiöitä pidetään vangittuna. Hän laatii suunnitelman, jonka avulla kääpiöt pääsevät pakenemaan. Hän odottaa että vartijat juovat itsensä humalaan ja käy sitten vapauttamassa heidät. 
Tämän jälkeen Bilbo pakkaa kääpiöt tynnyreihin ja lähettää heidät jokea pitkin järvikaupunki
Esgadothiin. Samalla he päätyvät Yksinäisen vuoren juurelle. Bilbo on myös ensimmäinen joka uskaltaa astua lohikäärme Smaugin luolaan. Vaikka aarre löytyy, tarvitaan vielä taisteluja ja diplomatiaa ennenkuin seikkailu on ohi...Ja tietysti lumottu sormus pelastaa Bilbon monesta pulasta.


Kirja oli siinä mielessä mukava lukea, että tapahtumat etenivät nopeasti. Elokuvan ensimmäisessä osassa ainakin taistelujen kuvaamiseen oli käytetty paljon aikaa. Kirjassa ne oli käytännössä kuitattu muutamalla lauseella. Kirja sisälsi paljon ympäristön kuvailua, mikä on antanut varmasti upeat puitteet luoda elokuvaan erilaisia hienoja maisemia. Kirjassa oli myös kääpiöiden lauluja, jotka eivät sitten ehkä ihan auenneet minulle alkuperäiskielellä. Mielenkiintoista oli myös lukea tarina siitä, miten sormus alunperin joutui Bilbolle. Vaikutuksen teki myös kirjailijan varmasti laaja mielikuvitus luoda erilaisia olentoja, ympäristöjä ja tapahtumia. Ainakin kirja herätti minussa taas mielenkiinnon lukea lisää fantasiakirjoja pitkän tauon jälkeen. Joka tapauksessa odotan ainakin elokuvan toista osaa mielenkiinnolla :)

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Elämää Ranskan hovissa

Carolly Erickson
Minä, Marie-Antoinette (2012)




Marie-Antoinetesta on kirjoitettu paljon kirjoja ja tehty monia elokuvia. Nyt historiantutkija Carolly Erickson on kirjoittanut päiväkirjamuotoon kirjoitetun fiktiivisen tarinan Marie-Antoinetesta. Tarinan pohjalla on historialliset henkilöt ja tapahtumat, mutta muuten kirja on puhtaasti fiktiivinen. Suhtauduin tähän kirjaan hieman epäilevästi, koska luen historiallisista henkilöistä mieluummin faktatietoa. Siksi luin tämän kirjan kanssa rinnakkain saman kirjailijan ihan faktoihin perustuvaa kirjaa tästä Ranskan kuuluisammasta kuningattaresta. Näin ollen sain muodostettua paremman kuvan,mitkä kirjan tapahtumista on totta ja mitkä ei.

Kirja alkaa Marie-Antoineten teinivuosilta. Mielenkiintoista, että kirjailija ohittaa tässä täysin Marie Antoineten lapsuuden, koska siitäkin olisi ollut hyvää lähdeaineistoa tähän tarinaan. Itävallan nuori arkkiherttuatar saa tietää, että hänet naitetaan Ranskan hoviin ja hänen koulutuksensa aloitetaan heti tätä tärkeää roolia varten. Marie-Antoinettea tämä uusi rooli pelottaa, mutta hän haluaa tehdä parhaansa kotimaansa hyväksi. Saavuttuaan Ranskaan, hän huomaa, että tuleva kuningas Ludvig on hyvin juro poika ja hän pelkää tulevaa kuninkaan rooliaan. Marie-Antoinette kuitenkin ystävystyy tulevan aviomiehensä kanssa, vaikka ei rakastakaan tätä. Ranskan hovissa kaikki eivät suhtaudu suopeasti häneen ja ongelmia aiheuttaa varsinkin se, että hän ei onnistu hankkitumaan heti raskaaksi. Hänen annetaan ymmärtää, että tulevan miespuolisen kruununperillisen synnyttäminen on hänen tärkein tehtävänsä.

Vanha kuningas kuolee ja Marie-Antoineten aviomiehestä tulee kuningas. Hovi on jo tässä vaiheessa vararikon partaalla ja kaikissa kuluissa aletaan säästää. Uusi kuningatar ymmärtää tilanteen, mutta jatkaa silti hienoihin pukuihin pukeutumista ja tuhlaavaa elämäntyyliään. Kuninkaan epäsuosio kasvaa koko ajan ja hänen asemaansa aletaan kyseenalaistaa. Marie-Antoinette onnistuu synnyttämään kruununperillisen ja on tästä hyvin onnellinen. Poika on kuitenkin syntymästään saakka hyvin sairas ja julmimmat ihmiset hovissa laskevat päiviä hänen kuolemaansa. Vaikeiden aikojen keskellä hänelle tuo lohtua hänen suhteensa ruotsalaiseen kreiviin Axel von Ferseniin. Hänen kanssaan Marie-Antoinette tuntee olevansa onnellinen ja saa kaipaamaansa hyväksyntää. Vallankumousta ei kuitenkaan voi enää pysäyttää ja monien tapahtumien jälkeen kuningas perheineen vangitaan.

Tämän kirja tarkoitus on olla puhdasta viihdettä ja sitä se onnistuu myös olemaan. Kirjailija on luonut historiallisesten henkilöiden sekaan fiktiivisiä hahmoja, jotka tuovat mielenkiintosia käänteitä tarinaan. Välillä tosin ärsyynnyin siitä miten kaukana tarina kuitenkin on todellisuudesta. Kirjassa Marie-Antoinetesta luodaan hyvin sympaattinen hahmo, joka joutuu vaan kurjassa tilanteessa maan ongelmien syntipuksi. Oli todellisuus niin tai näin, kirjailija onnistui herättämään ainakin minun myötätuntoni. Ahmin kirjan aika nopeasti eli kirja onnistui olemaan viihdyttävä. Vaikka lopputulos on kaikkien yleisessä tiedossa, kirjailija onnistui silti herättämään mielenkiinnon mitä seuraavaksi tapahtuu. Voinen siis sanoa, että kirja varsin onnistunut lopputulos Carolly Ericksonilta.


keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Kilpailu aikaa vastaan

Jeffery Deaver
Luunkerääjä (1997)




Olen jo pitkään ajatellut että tämä kirja pitäisi lukea. Olen joskus katsonut tämän elokuvana, mutta koko elokuvasta ei ole jäänyt juuri minkäänlaista muistikuvaa. Luultavasti elokuvaversio tästä ei ole sitten ollut kovin kaksinen. Muistamattomuus tietysti oli tässä tilanteessa ihan hyvä juttu, koska saatoin rauhassa keskittyä kirjaan.

Passipoliisi Amelia Sachs on ensimmäisenä paikalla, kun luunkerääjän ensimmäinen uhri löytyy. Mies löytyy elävänä haudattuna ja hänen sormensa on kaavittu paljaaksi. Pian selviää, että myös toinen henkilö on kateissa. Miehen seurassa ollut nainen on myös kadonnut, mutta hänen ruumista ei löydy mistään. Oletus on että hän on elossa, mutta kuinka kauan.

Lincoln Rhyme on eläkkeellä oleva rikostutkija. Hän on halvaantunut ikävän tapaturman johdosta kaulasta alaspäin ja elää koneiden varassa. Rhyme halutaan mukaan tutkimukseen tapauksen ainutlaatuisuuden vuoksi. Hän suostuu, mutta haluaa avukseen Amelia Sachsin. Yhdessä he ovat tehokas työpari. Sachs hoitaa rikospaikkojen tutkimisen ja Rhyme hoitaa ajattelun.

Uhreja tulee lisää ja heidät on tapettu mitä julmimmalla tavalla. Tappaja jättää rikospaikalle uhrien olinpaikasta vihjeitä, joita vain Rhymen kaltainen konkari pystyy tulkitsemaan. Tappajan kynsistä hengissä selvinneet pystyvät kuvailemaan tekijää ja pikkuhiljaa Rhyme muodostaa tappajasta profiilin. Tekijä on kuitenkin ovela ja hän pitää poliiseja lähes pilkkanaan. Rhyme joutuu tosissaan pinnistelemään, että hän ehtii ratkaista vihjeet ja pelastaa uhrit. Loppujen lopuksi Rhymen on pakko pysähtyä ja miettiä ketkä ovat luunkerääjän todellinen kohde.

Kuten sanottu en onneksi muista elokuvasta juuri mitään, joten sain rauhassa jännittää syyllisen paljastumista.Kirja oli mielestäni hyvin kirjoitettu. Pikkuhiljaa tappajasta paljastui lisää tietoa ja aina sai jännittää ehtivätkö Rhyme ja Sachs pelastaa seuraavan uhrin. Tietynlaista syvällisyyttä kirjaan toivat Rhymen ajatukset ja toiveet kuolemasta. Rhyme on menettänyt halvaantumisen vuoksi elämänilonsa ja miettii itsemurhaa. Sachs luonnollisesti vastustaa Rhymen ajatusta ja haluaa tämän muuttavan mielensä. Tietyllä tapaa luunkerääjän metsästys kuitenkin tuo uutta mielekkyyttä Rhymen elämään. Myös Amelia Sachsin hahmo oli kiinnostava. Hän on kaunis nainen, jolla on omat menneisyyden haamunsa. Jossain vaiheessa Rhyme ja Sachs huomaavatkin olevansa omalla tavallaan sielunkumppaneita.

Joka tapauksessa voin suositella kirjaa. Voisin kuvitella että henkilöistä ja tapahtumista saa paljon enemmän irti lukemalla kirjan kuin katsomalla elokuvan.



tiistai 21. toukokuuta 2013

Ensimmäinen Inger Johanne Vik-dekkari


Anne Holt
Minkä taakseen jättää (2001)



Vaikka ilmat ovat olleet todella ihanat, olen ulkoilun lisäksi saanut luettua pari dekkaria. Ajattelin kirjoittaa toisesta muutamia ajatuksia. Kirjailija on minulle uusi tuttavuus ja kirjoitin aikaisemmin hänen toisen kirjasarjansa Hanne Wilhemlsen-sarjan kirjasta. Toinen kirjasarja kertoo Inger Johanne Vik nimisestä profiloijasta ja tämä kirja on kirjasarjan enimmäinen.





Pieni tyttö nimeltä Emilie siepataan koulumatkalla. Pian myös muita lapsia alkaa kadota ja osa heistä löytyy kuolleena. Kuolinsyy on epäselvä. Kukaan ei tunnu tietävän mikä lapset on tappanut ja kuka heidät on siepannut. Emilie kuitenkin pysyy kadonneena ja hänen ruumistaan ei löydetä. Lapsilla ja heidän vanhemmillaan ei näytä olevan mitään yhteistä tekijää, joka selittäisi miksi juuri nämä lapset on kaapattu. Norjan Keskusrikospoliisista Yngvar Stubo haluaa Inger Johannelta apua tapauksien tutkimiseen. Inger Johanne kieltäytyy aluksi, mutta suostuu sitten auttamaan vaikka tapaus kuvottaa häntä. Inger Johannella on myös toinen projekti. Hän tekee tutkimusta ja on kiinnostunut eräästä mahdollisesta oikeusmurhasta, joka on tapahtunut vuosikymmeniä sitten. Vaikuttaa siltä, että syytön mies on kärsinyt vuosien vankeusrangaistuksen, ennen kuin hänet on vapautettu. Tapaus kiehtoo Inger Johannea ja hän matkustaa Yhdysvaltoihin saakka tutkimaan tapausta. Inger Johannella on ratkaistavanana siis kaksi hyvin erilaista arvoitusta.

Kirja kertoo siis periaatteessa kahta tarinaa. Kirja alkoi melko tylsästi ja meni hetki, ennen kuin kirja alkoi herättämään mielenkiintoa. Lisäksi kirjassa kuvattiin melko paljon Inger Johannen yksityiselämää, joka ei ollut kovin kiinnostavaa tai kuljettanut tarinaa mitenkään eteenpäin. Kirja kuitenkin parani koko ajan loppua kohden. Vaikka loppuratkaisu oli yllättävä, luokittelisin tämän melko perinteiseksi dekkariksi. Ei mitenkään hyvä mutta ei erityisen huonokaan. Mielenkiintoista oli se, että Anne Holt oli saanut idean kirjaansa todellisista tapahtumista.

Joka tapauksessa kirja on varmaan hyvä valinta mikäli kaipaa kevyttä lukemista.