perjantai 29. maaliskuuta 2013

Nuoren tytön ajatuksia vuosien takaa

Anne Frank Päiväkirja
Toimittaneet Otto H. Frank ja Mirjam Pressler (2008)




Kesällä vuonna 1942 Frankien perhe joutui piiloutumaan juutalaisvainoja vanhan liiketalon salaiseen siipeen. Perheen nuorin tytär Anne piti päiväkirjaa koko kaksivuotisen piileskelyn ajan. Piileskelijöiden jäätyä kiinni, perheen ystävä pelasti muistiinpanot ja toimitti ne sodan jälkeen Annen isälle. Annen isä Otto H. Frank halusi julkaista tyttärensä muistiinpanot kirjana ja näin kunnioittaa kuolleen tyttärensä toivetta.

Muistiinpanot alkavat ajasta, jolloin Anne elää vielä huoletonta ja onnellista elämää. Anne käy koulua ja hänellä on paljon kavereita ja ihailjoita. Juutalaisten vainoaminen on kuitenkin jo alkanut ja monia on jo kyyditty vankileireille. Tilanne kärjistyy nopeasti ja Frankien perhe päättää kadota. Eräänä iltana he pakkaavat tavaransa ja jättävät kotinsa ja asettuvat asumaan paikkaan, jota kirjassa kutsutaan nimellä salainen siipi. Frankien perheen lisäksi siivessa majailee muistakin juutalaisia. He ovat Van Pelsin perhe ja Fritz Pfeffer eli yhteensä piilopaikassa on kahdeksan henkilöä. Heidän suojelijansa toimittavat piilopaikkaan ruokaa ja muita tarvikeita. Salaisessa siivessä on tiukat säännöt joiden mukaan tulee liikkua ja toimia. Muutoin vaarana on paljastuminen liikehuoneiston työntekijöille tai naapurustolle.

Päiväkirja kuvaa pitkiä päiviä ja tylsyyttä ja pelkoa, jota ihmiset kokevat. Piileskelijät kuluttavat aikaa lukien, opiskellen tai tehden kotitöitä. Välillä heidän on istuttava hiljaa tuntikausia pilkkopimeässä huoneessa paljastumisen pelossa. Vapaampi liikkuminen on sallittua vain tiettyinä aikoina ja verhot on pidettävä tiukasti kiinni. Henkilökemiat menevät välillä ristiin, mutta muita ihmisiä ei pysty pakenemaan minnekään. On todella vaikea kuvitella miten tässä ympäristössä jaksaisi elää vuosikausia, mutta toisaalta näillä ihmisillä ei ole ollut vaihtoehtoja. Anne kuvaa kuinka ihmiset valittavat olojaan, mutta toisaalta se tuntuu hänestä epäoikeudenmukaiselta kun muut juutalaiset kuolevat keskitysleireillä. Anne kokee että hänen perheensä on monessa suhteessa onnekas ja tuntee siitä välillä syyllisyyttä. Piilopaikassa kuunnellaan myös paljon radiota ja seurataan sodan tapahtumia. Kaikki toivovat vaan kahta asiaa; saksalaisten häviötä ja sodan loppumista.

Päiväkirja kuvaa Annen kasvua lapsesta aikuiseksi poikkeuksellissa oloissa. Hänen suhteensa äitiin on vaikea ja hän käy normaaleita nuoren naisen pohdintoja elämästä. Anne kirjoittaa paljon tulevaisuudesta ja siitä mitä hän tekee sodan jälkeen. Annen toiveena on saada kirjoittaa ja saavuttaa elämässään jotain. Anne kirjoittaa myös paljon tunteistaan muita perheenjäseniä kohtaan ja kuvaa ihmisten välisiä suhteita heidän piilopaikassaan. Kirjan kauneinta antia on mielestäni Annen tunteet Van Pelsin perheen poikaa Peteriä kohtaan. Anne saa kokea kurjassa ympäristössä rakastumisen tai ainakin voimakkaan ihastumisen.

Mielestäni päiväkirja oli mielenkiintoinen. Se kuvasi ihmisten arkea toivottomissa olosuhteissa ja toisaalta sitä loputonta toivoa jota ihmiset jaksoivat ylläpitää paremmasta huomisesta. Anne halusi kovasti saavuttaa jotain elämänsä aikana ja mielestäni hän teki sen tämän kirjan välityksellä. Hänen päiväkirjastaan tuli yksi 1900-luvun luetuimmista kirjoista.


tiistai 26. maaliskuuta 2013

Harry Holen paluu

Jo Nesbö

Aave (2012)

Vihdoin viimein sain luettua Jo Nesbon Aaveen! Tutustuin Jo Nesbon Harry Hole kirjoihin pari vuotta sitten. Aloitin aikoinaan kirjasarjan lukemisen tuotannon loppupäästä Lumiukko nimisestä kirjasta. Se oli loistava ja jälkeen jäin koukkuun ja luin muutkin Harry Hole kirjat alusta saakka. Oikeastaan mikään näistä kirjoista ei ole jättänyt minua kylmäksi ja tämä "uusin" kirja Aave ei tee tästä poikkeusta. Kirja on alusta saakka otteessaan pitävää taattua Jo Nesboa.



Harry Hole palaa takaisin Osloon oltuaan poissa sieltä vuosia. Hän palaa takaisin vain yhdestä syystä; hänen on pelastettava Raakelin poika Oleg pulasta. Olegia syytetään narkkarin murhasta ja Harry ei voi uskoa Olegin olevan syyllinen. Vankilassa Harry tapaa väsyneen ja huumeriippuvaisen Olegin, joka kieltäytyy Harryn avusta. Käy ilmi että Oleg on uinut syvissä vesissä jo kauan ja sekaantunut huumeiden myyntiin. Kaupunkiin on saapunut uusi huumekauppias, joka on pitänyt otteessaan koko kaupunkia ja myös Olegia. Oleg halutaan tappaa ja Harry joutuu myös itsekin todelliseen hengen vaaraan selvittäessään todellista murhaajaa. Vaeltaessaan entisen kotikaupunkinsa kaduilla Harry joutuu kohtamaan menneisyytensä aaveet ja taistelemaan vanhaa tuttua vihollistaan alkoholiriipuvuutta vastaan. Saanko tämä mies koskaan rauhaa syyllisyydeltään? Samalla murhattu mies kertoo omaa tarinaansa, Harryn jatkaessa omaa taisteluaan.

Tarina on jälleen nerokas ja juonenkäänteet sellaiset, että Jo Nesbö onnistuu loppuun saakka hämäämään minua niin,etten arvaa syyllistä. Toisaalta se on synkkä tarina miehestä joka haluaa loppuun saakka uskoa että jonain päivänä kaikki on hyvin. Lisäksi Jo Nesbö kuvaa mielestäni varsin hyvin alkoholistin ja narkkarin ajatusmaailmaa. Miten yksi drinkki tai piikki voi olla tärkeämpi kuin mikään muu asia maailmassa. Tarina kulkee kohti surullista päätöstään.

Kirjan loppurarkaisu oli järkyttävä ja jään mielenkiinnolla odottamaan miten Jo Nesbö jatkaa tarinoitaan.









maanantai 18. maaliskuuta 2013

Aloittelevan rikostoimittajan arkea

Liza Marklund
Studio Sex (1999)

Nyt sitten hieman vanhempaa kirjaa arvioon tällä kertaa. Liza Marklundin kirjat ovat jääneet minulta tähän saakka kokonaan lukematta. Olen ymmärtänyt että hänen rikoskirjansa ovat suosittuja Pohjoimaissa, joten oli jo korkea aika tutustua hänen tuotantoonsa. Studio sex on ajallisesti ensimmäinen romaani, joka kertoo rikostoimittaja Annika Bengtzonin elämästä.

Annika on kesätöissä Kvällpressenissä, kun hän saa kirjoitettavakseen nuoren tytön murhan. Annika on nuori ja innokas kesätoimittaja, joka saa neuvokkuudeellaan ja sinnikkyydellään kaivettua tietoja murhatusta tytöstä. Papin tytär paljastuu eroottiseksi tanssijaksi klubilla, jossa monet vaikutusvaltaiset ja tunnetut miehet vierailevat. Vaikuttaa siltä, että tytön väkivaltainen poikaystävä olisi syyllinen murhaan, mutta yllättäen ilmaantuu uusi epäily, joka työskentelee Ruotsissa ministeritasolla. Tällä välin Radion ajankohtaisohjelma onnistuu mustamaalaamaan Kvällpressenin toiminnan jutun yhteydessä ja Annika joutuu tästä syntipukiksi. Hän joutuu jättämään kesätyöpaikkansa ja vannoo vihaisena ettei kirjoita enää yhtään lehtiartikkelia. Pienen hermoloman jälkeen Annika palaa kotiin ja aloittaa kuitenkin omat tutkimuksensa. Paljastuu monimutkainen vyyhti, jossa mukana on salaista asekauppaa, vanhoja arkistoja ja monimutkaisia onnettomia yhteensattumia.

Kirjan henkilöhahmo Annika on jotenkin kliseinen. Nuori tyttö on tarmoa täynnä ja haluaa näyttää maailmalle että hän osaa seisoa omilla jaloillaan elämässä. Hän haluaa muuttaa pois pysyvästi pikkukaupungista ja saada hyvän uran. Ja tietysti mukana on myös poikaystävä joka ei tue Annikaa. Kuvaus tietysti osuu aika moneen naiseen oikeassakin elämässä, mutta ehkä odottaisin joskus hieman särmikkäämpää henkilöhahmoa. Luulen kuitenkin, että kirjailija on tässä tapauksessa panostanut enemmän itse tarinaan kuin henkilöhahmoon. Itse tarina kulkee ihan hyvin, vaikka siinäkin on tietyt kliseet nähtävissä. Jossain määrin kirja kuitenkin onnistuu olemaan kiinnostava, koska loppuratkaisu kiinnostaa ja kirja ei jää kesken. Mielestäni kirja myös loppuu hieman töksähtäen, vaikka lopussa olevat "uutiset" valaiset jatkotapahtumia. Pieniä yllätyksiäkin oli joukossa. Jostain syystä omat huomioni kiinnittyivät myös sellaisiin seikkoihin, joista huomaa että kirja ei ole uusi. Kaikki ei ollut ihan tätä päivää, mutta tällä ei tietenkään ole mitään väliä itse tarinan kannalta.

Todennäköisesti tulen lukemaan myös toisen Liza Marklundin kirjan, vaikka tämä ensimmäinen lukukokemus ei ihan vakuuttanut. Kirjat vaikuttavat sellaisilta, että niitä on mukava ja helppo lukea ajan kuluksi esimerkiksi matkustaessa.


sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Tarinaa Pohjois-Korealaisista ihmisistä

Barbara Demick

Suljettu maa, elämää Pohjois-Koreassa

Tämä kirja osui silmiini käydessäni läheisessä kirjakaupassa ruokatunnilla. Olin laittanut kirjan merkille jo aikaisemmin, mutta kirjan hankkiminen oli jäänyt odottamaan muka parempaa ajankohtaa. Nyt sitten viimein sain hankittua kirjan ja luettua sen. Kirja on kiinnostava jo aiheen ajankohtaisuuden vuoksi. Pohjois-Korean tilanne on ollut esillä taas viime aikoina mediassa. Toiseksi se valotti minulle Pohjois-Korean historiaa, josta minulla oli kuitenkin kohtuullisen vähän tietoa ennestään. Vaikka olen historiasta kiinnostunut, valitettavasti tietoni ovat hyvin läntiseen maailmaan keskittyneitä.

Suljettu maa kertoo kuuden Pohjos-Koreasta loikanneen ihmisen elämästä luultavasti maailman suljetuimmassa valtiossa. Kirjan henkilöinä on hyvin erilaisia ihmisiä köyhästä katulapsesta aina lääkäriin saakka. Osa kirjan henkilöistä on hyvin uskollinen diktatuurille, mutta osa taas kyseenalaistaa salaa järjestelmän mielekkyyttä omassa mielessään. Luultavasti kirjan henkilöistä uskollisin järjestelmälle on rouva Song. Hän on uhraantuvainen perheenäiti, jolle ei tule mielenkään kyseenalaistaa maan suuren johtajan oppeja. Hän mukautuu alati pahenevaan nälänhätään ja kurjuuteen ja menettää useita perheenjäseniään. Silti hän pysyy maan johtajalle kuuliaisena ja seinällä roikkuvan suuren johtajan muotokuvan puhtaanapito on hänelle sydämen asia. Rouva Song on kirjassa esimerkki siitä mitä jatkuva propaganda ja aivopesu voivat ihmiselle tehdä. Ulkomaailma esitetään pelottavana ja uhkaavana ja suuri kaikkitietävä johtaja suojelee kansaansa tätä maailmaa vastaan. Propagandajulisteet kirkuvat joka puolella sanomaa, jonka mukaan kansalla ei ole mitään kahdehdittavaa maailmalta. Ihmiset elävät omassa keinotekoisessa maailmassaan tietämättä mitä muualla tapahtuu. Mikäli joku uskaltaa arvostella maan johtajaa tai elinoloja, seurauksena on työleiri tai kuolema. Omia sanojaan saa punnita koko ajan, koska jopa perheenjäsen voi kavaltaa puolueelle.

Kirjan pahinta antia oli mielestäni kuvaus nälänhädästä ja siitä miten ihmiset kuolevat ja lopulta kuolemasta tulee niin tavallinen asia että kukaan ei enää kiinnitä asiaan enää huomiota. Kurja fakta on myös se, että tunnolliset ja hyvät ihmiset kuolevat ensimmäisenä pois. Mikäli ei ole valmis rikkomaan sääntöjä tai varastamaan, seurauksena on kuolema. Toisaalta kirja kuvaa myös sen miten kekseliäitä ja sisukkaita ihmisistä tulee, koska on vaan pakko pärjätä. Jokainen keksii oman tapansa elättää itseään, oli se sitten tofun valmistus jämäaineksista tai rikollinen toiminta. Eristys ja propaganda aiheuttavat myös pelon ulkomaailmaa kohtaan. Tilanne on kurja koko maassa, mutta toisaalta ulkomaailmastakaan ei ole tarkkaa tietoa. Mahdollinen pako maasta saattaa myös aiheuttaa pahoja seurauksia muulle perheelle ja suvulle. Mutta heti kun maasta pääsee ulos, silmät avautuvat valheille välittömästi. Kirjan pysäyttävin kuvaus oli mielestäni se, kun vuosia nälkää ja kuolemaa nähnyt tohtori Kim onnistuu pakenemaan Kiinan puolelle. Hän saapuu kylään ja näkee koiran kupissa riisiä ja lihaa, joita hän ei ole itse nähnyt vuosiin. Muualla maailmassa jopa koirat saavat hyvää ruokaa. Pohjois-Koreassa ihmisille sitä ei ole ja ihmisen parhaat ystävät ovat päätyneet pataan jo aikoja sitten.

Kirjassa käsitellään myös aikaa Etelä-Koreaan loikkaamisen jälkeen. Pohjois-Korea on jämähtänyt ajassa jonnekin 70-luvulle ja hyppäys siitä nykymaailmaan ja sen teknologiaan on pysäyttävä. Aluksi ulkomaailma on ihmeellistä värikkäine vaatteineen ja kodinkoneineen. Jossain vaiheessa kuitenkin loikkareihin iskee ulkopuolisuuden tunne. Elämä on aloitettava uudelleen alusta ja entisellä elämällä ei ole merkitystä uudessa ympäristössä. Pohjois-Koreassa suoritetut tutkinnot eivät kelpaa ja tiedot ja taidot eivät ole ajan tasalla nykyvaatimuksiin nähden. Lisäksi loikkarit pistävät ulkonäkönsä puolesta silmään väkijoukossa. Jatkuva aliravitsemus on jättänyt pysyvät jäljet myös ulkoiseen olemukseen. Loikkareiden Pohjois-Koreaan jääneet perheet saavat jossain tapauksissa maksaa kalliin hinnan siitä että joku perheenjäsenistä lähtee maasta. Rangaistuksena on työleiri. Tämä myös aiheuttaa huolta ja syyllisyyttä loikkareiden keskuudessa.

Kirja oli mielestäni hyvin pysäyttävä, hyvin kirjoitettu ja laittoi ajattelemaan monia asioita. Kahvipöydässä käytävät kalorikeskustelut ja kauhistelut ruuan alkuperästä saivat heti uudenlaisen negatiivisen sävyn. Toisaalta se auttoi myös huomaamaan miten vapaassa maailmassa saa elää. Täällä on mahdollista ilmaista ajatuksiaan vapaasti ja tehdä elämällään mitä haluaa. Se ei ole kaikkialla mahdolista ja on pelottavaa huomata miten itsestään selvyyksinä monia asioita pitää. Kirja jätti myös mietteitä siitä mitä tapahtuu kun Pohjois-Korean järjestelmä joskus romahtaa ja Koreat yhdistyvät. Miljoonat ihmiset ovat yhtäkkiä vapaita ja huomaamat missä maailmassa ja puutteessa he ovat eläneet. Tämä aiheuttaa myös paineita Etelä-Korealle. Yhtäkkiä heillä on iso joukkoa ihmisiä huollettavana ja sopeutettavana nykymaailmaan. Ovatko ihmiset Etelä-Koreassa valmiita siihen?