Barbara Demick
Suljettu maa, elämää
Pohjois-Koreassa
Tämä kirja osui silmiini käydessäni
läheisessä kirjakaupassa ruokatunnilla. Olin laittanut kirjan
merkille jo aikaisemmin, mutta kirjan hankkiminen oli jäänyt
odottamaan muka parempaa ajankohtaa. Nyt sitten viimein sain
hankittua kirjan ja luettua sen. Kirja on kiinnostava jo aiheen
ajankohtaisuuden vuoksi. Pohjois-Korean tilanne on ollut esillä taas
viime aikoina mediassa. Toiseksi se valotti minulle Pohjois-Korean
historiaa, josta minulla oli kuitenkin kohtuullisen vähän tietoa
ennestään. Vaikka olen historiasta kiinnostunut, valitettavasti
tietoni ovat hyvin läntiseen maailmaan keskittyneitä.
Suljettu maa kertoo kuuden
Pohjos-Koreasta loikanneen ihmisen elämästä luultavasti maailman
suljetuimmassa valtiossa. Kirjan henkilöinä on hyvin erilaisia
ihmisiä köyhästä katulapsesta aina lääkäriin saakka. Osa
kirjan henkilöistä on hyvin uskollinen diktatuurille, mutta osa
taas kyseenalaistaa salaa järjestelmän mielekkyyttä omassa
mielessään. Luultavasti kirjan henkilöistä uskollisin
järjestelmälle on rouva Song. Hän on uhraantuvainen perheenäiti,
jolle ei tule mielenkään kyseenalaistaa maan suuren johtajan
oppeja. Hän mukautuu alati pahenevaan nälänhätään ja kurjuuteen
ja menettää useita perheenjäseniään. Silti hän pysyy maan
johtajalle kuuliaisena ja seinällä roikkuvan suuren johtajan
muotokuvan puhtaanapito on hänelle sydämen asia. Rouva Song on
kirjassa esimerkki siitä mitä jatkuva propaganda ja aivopesu voivat
ihmiselle tehdä. Ulkomaailma esitetään pelottavana ja uhkaavana ja
suuri kaikkitietävä johtaja suojelee kansaansa tätä maailmaa
vastaan. Propagandajulisteet kirkuvat joka puolella sanomaa, jonka
mukaan kansalla ei ole mitään kahdehdittavaa maailmalta. Ihmiset
elävät omassa keinotekoisessa maailmassaan tietämättä mitä
muualla tapahtuu. Mikäli joku uskaltaa arvostella maan johtajaa tai
elinoloja, seurauksena on työleiri tai kuolema. Omia sanojaan saa
punnita koko ajan, koska jopa perheenjäsen voi kavaltaa puolueelle.
Kirjan pahinta antia oli mielestäni
kuvaus nälänhädästä ja siitä miten ihmiset kuolevat ja lopulta
kuolemasta tulee niin tavallinen asia että kukaan ei enää kiinnitä
asiaan enää huomiota. Kurja fakta on myös se, että tunnolliset ja
hyvät ihmiset kuolevat ensimmäisenä pois. Mikäli ei ole valmis
rikkomaan sääntöjä tai varastamaan, seurauksena on kuolema.
Toisaalta kirja kuvaa myös sen miten kekseliäitä ja sisukkaita
ihmisistä tulee, koska on vaan pakko pärjätä. Jokainen keksii
oman tapansa elättää itseään, oli se sitten tofun valmistus
jämäaineksista tai rikollinen toiminta. Eristys ja propaganda
aiheuttavat myös pelon ulkomaailmaa kohtaan. Tilanne on kurja koko
maassa, mutta toisaalta ulkomaailmastakaan ei ole tarkkaa tietoa.
Mahdollinen pako maasta saattaa myös aiheuttaa pahoja seurauksia
muulle perheelle ja suvulle. Mutta heti kun maasta pääsee ulos,
silmät avautuvat valheille välittömästi. Kirjan pysäyttävin
kuvaus oli mielestäni se, kun vuosia nälkää ja kuolemaa nähnyt
tohtori Kim onnistuu pakenemaan Kiinan puolelle. Hän saapuu kylään
ja näkee koiran kupissa riisiä ja lihaa, joita hän ei ole itse
nähnyt vuosiin. Muualla maailmassa jopa koirat saavat hyvää
ruokaa. Pohjois-Koreassa ihmisille sitä ei ole ja ihmisen parhaat
ystävät ovat päätyneet pataan jo aikoja sitten.
Kirjassa käsitellään myös aikaa
Etelä-Koreaan loikkaamisen jälkeen. Pohjois-Korea on jämähtänyt
ajassa jonnekin 70-luvulle ja hyppäys siitä nykymaailmaan ja sen
teknologiaan on pysäyttävä. Aluksi ulkomaailma on ihmeellistä
värikkäine vaatteineen ja kodinkoneineen. Jossain vaiheessa
kuitenkin loikkareihin iskee ulkopuolisuuden tunne. Elämä on
aloitettava uudelleen alusta ja entisellä elämällä ei ole
merkitystä uudessa ympäristössä. Pohjois-Koreassa suoritetut
tutkinnot eivät kelpaa ja tiedot ja taidot eivät ole ajan tasalla
nykyvaatimuksiin nähden. Lisäksi loikkarit pistävät ulkonäkönsä
puolesta silmään väkijoukossa. Jatkuva aliravitsemus on jättänyt
pysyvät jäljet myös ulkoiseen olemukseen. Loikkareiden
Pohjois-Koreaan jääneet perheet saavat jossain tapauksissa maksaa
kalliin hinnan siitä että joku perheenjäsenistä lähtee maasta.
Rangaistuksena on työleiri. Tämä myös aiheuttaa huolta ja
syyllisyyttä loikkareiden keskuudessa.
Kirja oli mielestäni hyvin pysäyttävä, hyvin kirjoitettu ja laittoi ajattelemaan monia asioita. Kahvipöydässä käytävät kalorikeskustelut ja kauhistelut ruuan alkuperästä saivat heti uudenlaisen negatiivisen sävyn. Toisaalta se auttoi myös huomaamaan miten vapaassa maailmassa saa elää. Täällä on mahdollista ilmaista ajatuksiaan vapaasti ja tehdä elämällään mitä haluaa. Se ei ole kaikkialla mahdolista ja on pelottavaa huomata miten itsestään selvyyksinä monia asioita pitää. Kirja jätti myös mietteitä siitä mitä tapahtuu kun Pohjois-Korean järjestelmä joskus romahtaa ja Koreat yhdistyvät. Miljoonat ihmiset ovat yhtäkkiä vapaita ja huomaamat missä maailmassa ja puutteessa he ovat eläneet. Tämä aiheuttaa myös paineita Etelä-Korealle. Yhtäkkiä heillä on iso joukkoa ihmisiä huollettavana ja sopeutettavana nykymaailmaan. Ovatko ihmiset Etelä-Koreassa valmiita siihen?
Kommentit