Siirry pääsisältöön

Jussi Varesta e-kirjan muodossa


Reijo Mäki
Kolmijalkainen mies (2010)

Pääkaupunkiseudun kirjastoilla on ollut jo jonkin aikaa koekäytössä e-kirjojen lainauspalvelu. Tarjonta on vielä kohtuullisen suppea, mutta olen löytänyt sieltä paljon luettavaa. Tällä hetkellä palvelusta on lainattavissa uudehkoa kotimaista kauno- ja tietokirjallisuutta. E-kirjoja on mahdollista lukea joko tietokoneelta tai mobiililaiteella ja itselläni heräteostoksena hankittu tabletti pääsi heti hyötykäyttöön. Ja mikä parasta näissä ei tarvitse huolehtia lainojen myöhästymistä, koska teos palautuu automaattisesti kun laina-aika on kulunut umpeen. Tällä kertaa halusin hieman kevyempää luettavaa ja valitsin Reijo Mäen Vares dekkarin nimeltä Kolmijalkainen mies.

Myönnän että minulla oli aluksi epäluuloja näitä Vares kirjoja kohtaan, koska mielestäni niistä tehnyt elokuvat eivät ole olleet kovin hyviä. Ostin sitten aikoinani yhden Vares pokkarin matkalukemiseksi ja huomasin että tarina oli hyvin kirjoitettu. Sen jälkeen olen lukenut näitä turkulaisesta yksityisetsivästä kertovia kirjoja useammankin ja kokemukset on pääasiassa positiivia. Elokuvat eivät anna kunniaa Reijo Mäen kerrontataidoille.

Tällä kertaa Jussi Vareksella on kaksi toimeksiantoa. Pornotähtenä kunnostautunut Don Juuan on kadonnut jälkiä jättämättä ja hänen naisystävänsä ottaa Jussiin yhteyttä ja toivoo hänen selvittävän miehensä kohtalon. Toinen toimeksianto liittyy Martti Lundbergin kuolemaan. Menestynyt ja päällisin puolin onnellisen tuntuinen mies on yhtäkkiä tehnyt itsemurhan ja vaimo haluaa Jussin selvittävän mikä miehen on ajanut näin epätoivoiseen tekoon. Aluksi molemmat toimeksiannot vaikuttavat mahdottomilta ja Jussi kiertää haastattelemassa mitä erilaisempia tyyppejä "uhrien" lähipiiristä ympäri Turkua. Välillä tietysti pistäydytään ravintola uudessa apteekissä kuuntelemassa novellikirjailijan Luusalmen uusimpia kirjaideoita. Ja tuttuun tapaan Jussi sekaantuu taas kohtalokkaaseen naiseen ja saa siitä harmaita hiuksia. Hyvällä onnella ja sinnikkyydellä Jussi löytää kuitenkin johtolangan, jonka avulla molemmat tapaukset lähtevät selviämään. 

Kirja ei ollut ehkä Reijo Mäen paras, mutta viihdyttävä kuten aina. Jussi Vareksen tarinaa on aina siinä mielessä hauska lukea, koska mies on hieman renttu, mutta ei kuitenkaan ihan toivoton tapaus. Tarina on myös monessa kohdin hauska ja nosti hymyn huulille. E-kirjan lainauskokemus oli myös taas positiivinen ja toivon mukaan tämä kokeilu laajenee myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Harry Potter ja viisasten kivi

J.K Rowling Harry Potter ja Viisasten kivi (1997) Päätin ottaa tänä vuonna luettavaksi kaikki Harry Potter kirjat. Minulle tämä on täysin uutta, koska en ole aikaisemmin lukenut niitä. Tuntuu välillä, että olen suurin piirtein ainut henkilö omassa lähipiirissä, joka ei ole näitä lukenut. Näin ollen olen välillä keskusteluista täysin pihalla, joten päätin sitten sivistää itseäni. Päätin lukea kirjat englanniksi, koska ilmeisesti jotkut suomennukset ovat hieman hassuja.  Ensimmäinen Harry Potter kirja on Wikipedian mukaan suomennettu 1998. Muistan kyllä hämärästi, kun kirjoista alettiin puhua ja kaverin pikkusisko odotteli tuolloin kutsua Tylypahkaan. Olen itse tuolloin teini ja en innostunut näitä lukemaan, koska pidin niitä enemmän lastenkirjana. Mietinkin hieman tätä lukiessani minkä ikäisille ne oli alun perin suunnattu. Joka tapauksessa kirja oli sellainen, että sen pystyi hyvin aikuinenkin lukemaan. Kirjassa oli kuitenkin myös vaikeita teemoja, joihin moni pystyy samaistumaan kuten

Kaupunki ilman koteja

Mirjami Siren Kaupunki ilman koteja (2023) Olen viime aikoina lukenut kohtuullisen paljon nuorten kirjoja ja huomannut, että ne osaavat puhutella myös hieman varttuneempaa lukijaa. Näin mainoksen tästä Kaupunki ilman koteja kirjasta ja ajattelin kokeilla, koska aihe vaikutti kiinnostavalta. Kipinä ja hänen siskonsa Vanamo ja hänen isänsä asuvat suljetussa kaupungissa Airepoliksessa. Ilmapiiri on ahdistava ja kaupunkilaisia kontrolloidaan ja valvotaan koko ajan. Ihmisillä ei myös ole pysyviä koteja vaan he joutuvat muuttamaan jatkuvasti, jotta luovuus kukoistaisi. Asumusten taso vaihtelee ja eri tasoilla (B, C, D, F) on erilaisia mukavuuksia. Jos kansalainen hoitaa työnsä hyvin, hän saattaa päästä paremmalle tasolle asumaan. Toisaalta mikäli tekee jotain väärin, rangaistuksena saattaa olla asunnon tason lasku. Kansalaisten on myös vietettävä aikaa ns. luovuuskuutioissa, jossa jokainen on velvollinen keksimään uusia ideoita, jolla kaupunki voi kehittyä. Vanamon isä on saanut tilanteesta

Kotileikki

Natalia Kallio Kotileikki (2022) Rebekka muuttaa äitinsä kanssa asumaan Järvenpään lähiöön. Rebekan äidillä on tullut ero Rebekan isän kanssa ja uusi elämä odottaa Järvenpäässä. Onneksi lähellä asuu myös serkku Paloma ja muita sukulaisia. Lapsuus on kuitenkin turvaton ja alkoholia kuluu lähipiirissä reippaasti. Rahaa ei myös ole liikaa ja kaikenlaiset matkat ja kalliit tavarat saavat jäädä haaveeksi. Toisaalta kun rahaa ei ole kuin muilla, välillä voi tasata tilejä varastelemalla kaupoista kaikenlaista pientä. Äiti ei ole aina läsnä, mutta onneksi mummin luokse pääsee aina syömään. Elämä tuntuu hyvin toisenlaiselta kuin monella luokkakaverilla. Myöhemmin Rebekka ajautuu suhteeseen Onnin kanssa, joka tulee täysin erilaisista ympäröistä kuin Rebekka itse. Onnilla on rahaa asua mukavassa asunnossa, käyttää ykstyisiä lääkärinpalveluita mielin määrin ja syödä mukavissa ravintoloissa. Anoppi myös yrittää valistaa Rebekkaa miten paremmissa piireissä käyttäydytään. Ero entiseen elämään on suur