tiistai 21. toukokuuta 2013

Ensimmäinen Inger Johanne Vik-dekkari


Anne Holt
Minkä taakseen jättää (2001)



Vaikka ilmat ovat olleet todella ihanat, olen ulkoilun lisäksi saanut luettua pari dekkaria. Ajattelin kirjoittaa toisesta muutamia ajatuksia. Kirjailija on minulle uusi tuttavuus ja kirjoitin aikaisemmin hänen toisen kirjasarjansa Hanne Wilhemlsen-sarjan kirjasta. Toinen kirjasarja kertoo Inger Johanne Vik nimisestä profiloijasta ja tämä kirja on kirjasarjan enimmäinen.





Pieni tyttö nimeltä Emilie siepataan koulumatkalla. Pian myös muita lapsia alkaa kadota ja osa heistä löytyy kuolleena. Kuolinsyy on epäselvä. Kukaan ei tunnu tietävän mikä lapset on tappanut ja kuka heidät on siepannut. Emilie kuitenkin pysyy kadonneena ja hänen ruumistaan ei löydetä. Lapsilla ja heidän vanhemmillaan ei näytä olevan mitään yhteistä tekijää, joka selittäisi miksi juuri nämä lapset on kaapattu. Norjan Keskusrikospoliisista Yngvar Stubo haluaa Inger Johannelta apua tapauksien tutkimiseen. Inger Johanne kieltäytyy aluksi, mutta suostuu sitten auttamaan vaikka tapaus kuvottaa häntä. Inger Johannella on myös toinen projekti. Hän tekee tutkimusta ja on kiinnostunut eräästä mahdollisesta oikeusmurhasta, joka on tapahtunut vuosikymmeniä sitten. Vaikuttaa siltä, että syytön mies on kärsinyt vuosien vankeusrangaistuksen, ennen kuin hänet on vapautettu. Tapaus kiehtoo Inger Johannea ja hän matkustaa Yhdysvaltoihin saakka tutkimaan tapausta. Inger Johannella on ratkaistavanana siis kaksi hyvin erilaista arvoitusta.

Kirja kertoo siis periaatteessa kahta tarinaa. Kirja alkoi melko tylsästi ja meni hetki, ennen kuin kirja alkoi herättämään mielenkiintoa. Lisäksi kirjassa kuvattiin melko paljon Inger Johannen yksityiselämää, joka ei ollut kovin kiinnostavaa tai kuljettanut tarinaa mitenkään eteenpäin. Kirja kuitenkin parani koko ajan loppua kohden. Vaikka loppuratkaisu oli yllättävä, luokittelisin tämän melko perinteiseksi dekkariksi. Ei mitenkään hyvä mutta ei erityisen huonokaan. Mielenkiintoista oli se, että Anne Holt oli saanut idean kirjaansa todellisista tapahtumista.

Joka tapauksessa kirja on varmaan hyvä valinta mikäli kaipaa kevyttä lukemista.













tiistai 14. toukokuuta 2013

Faaraon aarteen jäljillä


Wilbur Smith
Kätketyn haudan arvoitus (1995)



Wilbur Smith on tunnettu monista Afrikka aiheisista kirjoistaan. Pääasiassa hänen kirjoissaan käsitellään Countneyn suvun vaiheita eri vuosisadoilla, mutta muutamia muitakin aiheita löytyy. Lempikirjani hänen tuotannostaan on Joen Jumala kirja, joka kertoo egyptiläisestä eunukkiorjasta Taitasta ja hänen elämästään Egyptin hallitsijoiden lähipiirissä. Tämä kirja jatkaa periaatteessa samassa aiheesta. Taita on laatinut arvoituksellisen kirjakääron, joka johtaa faaraon hautakammioon ja suunnattomien rikkauksien äärelle. Arvoitusta lähtee ratkomaan arkeologi Rojan al-Simma ja hankkeen rahoittaja Nicholas Quenton-Harper.

Rojan ja hänen aviomiehensä Duraid ovat vuosia painineet vuosisatoja sitten eläneen orjan kirjoittamien kirjakääröjen parissa. He ovat onnistuneet tulkitsemaan kirjakäärön tekstejä, mutta konkreettista toimintaa varten pariskunta tarvitsee rahoittajan. Pariskunnan kimppuun kuitenkin hyökätään ja Duraid murhataan ja kirjakäärö varastetaan. Duraidin viimeinen toive on, että Rojan jatkaa hautakammion etsintää ja ottaa kumppanikseen ja rahoittajakseen vanhan toverinsa Nicholaksen. Rojan onnistuu vakuuttamaan Nicholaksen kirjakäärön aitoudesta ja kumppanukset organisoivat etsintäretken Etiopiaan.

Etsintäretki on kuitenkin raskas. Omat haasteensa asettavat Etiopian luonto  kuin ihmisetkin. Rojanille ja Nicholakselle on ilmaantunut myös vaarallinen kilpakumppani, joka ei kaihda mitään keinoja löytääkseen kätketyn haudan ennen heitä. Rojan ja Nicholas onnistuvat selvittämään arvoituksen, mutta sitä ennen heidän on vielä palattava Englantiin. Etiopian hallitus ei kuitenkaan suhtaudu kumppanusten tutkimuksiin enää postiivisesti ja kieltää heitä palaamasta Etiopiaan. Nicholas ja Rojan joutuvat palaamaan Etiopiaan salaa, mutta heidän kilpailijansa seuraa heitä kuitenkin edelleen. Rojan ja Nicholas joutuvat todelliseen hengenvaaraan niin ihmisten kuin luonnonvoimien taholta.

Kuten aina Wilbur Smith on vakuuttava kuvatessaan Afrikan luontoa ja sen eläimiä. Myös henkilöhahmot olivat tuttuun tapaansa vahvoja persoonia, jotka tietävät mitä haluavat. Aihepiiri poikkeaa hieman Wilbur Smithin muista kirjoista, mutta tutut elementit kuten väkivalta, rakkaus ja metsästys ovat mukana tässäkin kirjassa. Luultavasti Smith on joutunut tekemään myös tätä kirjaa varten kohtuullisen pitkän taustatyön. Luin Smithin kirjoja varsin paljon nuorena ja pidin jokaisesta lukemastani kirjasta. Nyt vuosia myöhemmin hänen kirjansa jaksavat kiinnostaa edelleen. Luultavasti otan hänen tuotantonsa uudelleen lukulistalle. Kirjaa voin kuitenkin suositella kaikille sellaisille, jotka kaipaavat kunnon seikkailuromaania.

maanantai 6. toukokuuta 2013

Oululaisen yksityiskytän tutkimuksia

Ari Paulow
Viidakkojuoksu (2004)

Viidakkojuoksu on ensimmäinen yksityisetsivä Jesse Hackmannista kertova kirja. Jesse on asunut muutaman vuoden New Yorkissa ja toiminut siellä yksityisetsivänä. Maa kuitenkin alkaa polttaa jalkojen alla ja hän joutuu pakenemaan. Jesse Hackman ostaa vanhalta ystävältään pubin Oulusta ja muuttaa takaisin kotimaahansa Suomeen. Pubin pyörittämisen ohella Jessa jatkaa myös vanhaa ammattiaan. Hän toimii Oulussa myös yksityisetsivänä.

Apteekkari Niemikarin tytär Pinja on kadonnut. Apteekkari palkkaa Jessen tutkimaan tapausta. Jesse saa nopeasti vaikutelman, että Pinja on liikkunut vaarallisessa seurassa ja käyttänyt luultavasti huumeita. Monet tahot eivät suhtaudu Jessen nuuskimiseen kovin positiivisesti ja niin alamaailman jäsenet kuin Pinjan lähipiirikin haluaa Jessen lopettavan tutkimuksensa. Hämmennystä herättää varsinkin Pinjan kaunis sisar Milla. Onko hän sekaantunut myös jotenkin Pinjan katoamiseen? Hän käyttäytyy oudosti ja vaikuttaa suhtautuvan isäänsä vihamielisesti. Monilla ihmisillä Pinjan lähipiirissä vaikuttaa olevan jotain salattavaa. Lisäksi Niemikarin apteekista näyttää kadonneen paljon huumeeksi luokiteltavia lääkkeitä. Jesse virittää ansan, mutta tekee vaarallisen virhearvioinnin.



Kirjan mielenkiintoisinta antia oli lienee Oulun kuvaus. Suhteellisen vähän aikaa paikkakunnalla asuneena oli jännä aina paikallistaa missä mennään. Tapahtumat etenivät nopealla tahdilla ja väkivaltaa ei tästä kirjasta puuttunut. Tarinassa oli kohtuullisen hyviä juonenkäänteitä ja kirja oli ihan mielenkiintoinen. Minua häiritsi ehkä eniten se, että tapahtumat kuvattiin koko ajan Jessen näkökulmasta. Olisi ollut tarinan kannalta mielenkiintoisempaa jos kertojaa olisi välillä vaihdettu.
Kirjasta tuli ehkä myös vähän Vares-dekkarit mieleen huumorinsa ja juonenkäänteidensä takia.

Mikäli Ouluun sijoittuva dekkari kiinnostaa, niin kannattaa lukaista :)












perjantai 3. toukokuuta 2013

Parittajan matkassa

Iceberg Slim (Robert Beck)
Parittaja (1969)

Tällainen kirja oli oman kotikaupunkini kirjaston suosituslistalla. Kirja on entisen parittajan tarina siitä miten hänestä tuli parittaja ja siitä miten hän luopui tästä elämäntavasta. Aihe on kieltämättä hieman vastenmielinen, mutta omalla tavalla kiinnostava. Varsinkin minua kiinnostivat naisten motiivit lähteä parittajien matkaan vuosiksi. Aloitin siis kirjan lukemisen kohtuullisen suurella mielenkiinnolla.



Kirjassa kuvataan kirjoittajan Iceberg Slimin elämää jenkeissä aina 1920-luvulta 1960-luvulle. Kirja alkaa kirjoittajan lapsuusmuistoista. Hän joutuu naisten hyväksikäyttämäksi ja pettyy äitiinsä.
Viha naisia kohtaan kasvaa vähitellen ja samalla hän tuntee alemmuutta valkoisia miehiä kohtaan. Iceberg Slim on kohtuullisen älykäs poika ja hänellä on mahdollisuus kouluttautua pitkälle, mutta hän ajautuu huonoon seuraan. Tie vie pian vankilaan ja siellä hän kuulee muiden vankien tarinoita siitä miten huoria hankitaan ja miten niillä tienataan rahaa. Ajatukset parittamisesta ja rahasta saavat Iceberg Slimin täysin valtaansa. Vapauduttuaan vankilasta, Icebeg Slim hankkii ensimmäisen huoransa ja aloittaa bisneksensä.

Iceberg Slim onnistuu bisneksessään ja onnistuu pyörittämään kohtuullisen menestyvää "tallia". Tallin tytöt hän pitää uskollisena valheilla, väkivalalla ja huumeilla. Hän tienaa paljon rahaa, mutta toisaalta kuluttaa sitä nopeasti erilaisiin huumeisiin. Elämäntyylillään hän hankkii kuitenkin paljon vihollisia. Kilpailevat parittajat haluavat ottaa haltuunsa bisneksen ja tallista lähteneet katkeroituneet huorat vannovat kostoa. Iceberg Slim käräytetään ja hän joutuu vankilaan. Hän kuitenkin karkaa vankilasta ja jatkaa bisnestään vielä kolmetoista vuotta. Epäonnekseen hän jää taas kiinni ja hän kokee karvaan herätyksen todelliseen maailmaan. Hän makaa likaisessa eristysellissä ilman rahaa ja ystäviä ja hänen äitinsä on kuolemassa. Hän päättää lopettaa huumeidenkäytön ja parittamisen ja aloittaa kunnollisen elämän.

Kirja kuvasi sivukaupalla huorien pahoinpitelyä ja huumeidenkäyttöä. Sisältö siis oli aika yksipuolista, mutta toisaalta antoi varmasti totuudenmukaisen kuvan millaista elämä tällä alalla on. Jäin siihen käsitykseen että kirjoittaja kuvaa tapahtumat kaunistelematta. Kirjaa lukiessa ymmärsin myös miksi naiset ajautuvat alalle. Kouluttamattomat ja huonolla palkalla työskentelevät tytöt on helppo huijata alalle lupailemalla suojelua, rahaa ja huumeita. Parittajat käyttävät kirjassa melkoisen säälimätöntä väkivaltaa tyttöjään kohtaan ja välillä tunsin sääliä näitä naisia kohtaan. Toisaalta ymmärrän myös kirjoittajan lähtökohdat ajatua alalle. Musta mies on varmasti saavuttanut tällä alalla enemmän rahaa ja kunnioitusta kuin millään muulla työllä tuon ajan maailmassa.

Mikäli tämä aihe kiinnostaa, niin tämä kirja kannattaa varmaan lukaista läpi. Mitään lukuelämystä tämä kirja ei tarjoa, mutta toisaalta sitä ei oikein tällaiselta kirjalta odotakaan.