Taavi
Soininvaara
Pakonopeus
(2010)
Kiireisenä
aikana on mukava lukea hieman dekkareita. Tällä kertaa luettavaksi
valikoitui Taavi Soinivaaran Pakonopeus. Ensimmäinen pieni ongelma
oli, että kirjan päähenkilö Leo Kara oli minulle uusi tuttavuus.
Soininvaara oli kirjoittanut hänestä tätä ennen jo yhden kirjan
ja sen vuoksi kirjan lukeminen aiheutti välillä hämmennystä.
Fiksuna olin siis taas aloittanut kirjojen lukemisen jostain ihan
muualta kuin alusta. Onneksi tämä ei kuitenkaan häirinnyt
lukemista liikaa.
Kirjana Pakonopeus on melkoisen perinteinen dekkari, jossa tapahtumat
vyöryvät eteenpäin hurjalla nopeudella. Kirjan pääroisto oli
Mundus Novus-säätiö, joka on sekaantunut ihmiskauppaan,
huumebisnekseen ja nyt myös uudenlaisen aseen kehittämiseen. Leo
Kara painiskelee juttua selvitellessään myös menneisyyden
haamujensa kanssa. Toinen päähenkilö juristi Kati Soisalo taas
etsii tytärtään, joka katosi heidän yhteiseltä lomamatkaltaan.
Mukaan mahtuu myös ammattitappajia ja väkivaltaisia entisiä
aviomiehiä. Kaikki vauhdikkaan tarinan ainekset siis ovat kasassa.
Ehkä
yllättävintä kirjassa oli se, että se herätti hieman syvempiä
ajatuksia. Jo kirjan takakannessa luvataan, että kirja tuo
ihmiskaupan lähelle. Ja se myös toi. Yleisesti ottaen tulee ajateltua että
ihmiskauppa on köyhien maiden ongelma eikä se koske esimerkiksi
Suomea. Kirja laittoi ainakin ajattelemaan, että myös länsimaisia
ihmisiä voi kadota ja myös Suomi voisi olla tällaisen kaupan
läpikulkumaa ja sen uhreja voi olla myös Suomessa. Toki tämä ei
ollut uusi tieto sinänsä, mutta nyt vasta asiaa tuli ajateltua
hieman uudella tavalla. Toinen asia joka laittoi ajattelemaan oli
kirjassa esiintyvä ydinvoimala ja siihen kohdistunut hyökkäys.
Kirja
oli ainakin viihdyttävä ja onnistui myös lopussa yllättämään,
joka on hyvän dekkarin yksi ominaisuus.
Kommentit