Siirry pääsisältöön

Runoilija ja hänen tyttärensä


Riikka Pelo
Jokapäiväinen elämämme (2013)

Joulunpyhinä tuli tartuttua myös lahjaksi saatuun Finlandia-voittajaan.
Kirja kertoo venäläisen runoilijan Marina Tsvetajevan ja hänen tyttärensä Aljan elämästä. Kirjan toinen puolisko keskittyy perheen elämään Neuvostoliitossa vuonna 1939 ja toinen puoli kuvaa perheen elämää Tsekkoslovakiassa vuonna 1923. Perhe on pakeni aikoinaan Venäjän vallankumouksen jaloista Tsekkoslovakiaan, mutta Alja ja hänen isänsä päätyivät työskentelemään Neuvostoliiton salaiselle poliisille Pariisin muuton jälkeen. Lopulta koko perhe muutti takaisin kotimaahansa.

Alja ja hänen äitinsä ovat erilaisia ihmisiä ja heillä on vaikeuksia ymmärtää toisiaan. Aljan ollessa pieni, hänen äitinsä painostaa häntä jo kirjoittamaan.

Marinalla ei ollut yhtään sanaa, joka olisi yrittänyt raivon joka hänessä sakosi entistä ankarampana.

Minä haluan olla tavallinen lapsi, Alja sanoi

Marina ei edes tajunnut, kuinka nopeasti hänen kätensä iskeytyi tytön ruskettuneelle naamalle”

Ihmissuhdeongelmat eivät kuitenkaan kovin paljon kiinnostaneet minua. Enemmän huomiota kiinnitin siihen miten kirjailija oli kuvannut Neuvostoliittoa ja sen oloja. Omia sanojaan saa varoa ja kuka hyvänsä voi olla ilmiantaja.

Ymmärrän miksi tämä kirja voitti Finlandia-palkinnon, mutta henkilökohtaisesti kirja oli minulle ehkä liian vaikea. Teksti oli hyvin kuvailevaa ja verkkaista ja välillä tuntui että siitä ei saa ollenkaan kiinni. Luulen että monia asioita meni ikään kuin ohi, jos tekstiin ei jaksanut kunnolla keskittyä. Itse turhauduin jossain kirjan puolessavälissä siihen, että tarina ei tunnu etenevän. Välillä myös ärsytti se, että esimerkiksi Marinaa kutsuttiin samassa yhteydessä sekä äitinä että etunimellä. Se sotki ainakin minun ajatuksenkulkua siitä kuka puhuu ja kenestä. Tässä kirjassa oli kuitenkin hyvää se, että kirja parani koko ajan loppua kohden.

Kirja ei kuitenkaa ole mitään kevyttä lomalukemista vaan vaatii kunnon keskittymisen. Lukukokemuksena tämä oli sekä haastava että mahtava. Seuraavaksi taidan kuitenkin ottaa luettavaksi jotain paljon helpompaa!



Kommentit

Ulla sanoi…
Minulta on jäänyt väliin. Tuo paksuus jo uuvuttaa, vaikka olen lukenut Tiklin jne.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Harry Potter ja viisasten kivi

J.K Rowling Harry Potter ja Viisasten kivi (1997) Päätin ottaa tänä vuonna luettavaksi kaikki Harry Potter kirjat. Minulle tämä on täysin uutta, koska en ole aikaisemmin lukenut niitä. Tuntuu välillä, että olen suurin piirtein ainut henkilö omassa lähipiirissä, joka ei ole näitä lukenut. Näin ollen olen välillä keskusteluista täysin pihalla, joten päätin sitten sivistää itseäni. Päätin lukea kirjat englanniksi, koska ilmeisesti jotkut suomennukset ovat hieman hassuja.  Ensimmäinen Harry Potter kirja on Wikipedian mukaan suomennettu 1998. Muistan kyllä hämärästi, kun kirjoista alettiin puhua ja kaverin pikkusisko odotteli tuolloin kutsua Tylypahkaan. Olen itse tuolloin teini ja en innostunut näitä lukemaan, koska pidin niitä enemmän lastenkirjana. Mietinkin hieman tätä lukiessani minkä ikäisille ne oli alun perin suunnattu. Joka tapauksessa kirja oli sellainen, että sen pystyi hyvin aikuinenkin lukemaan. Kirjassa oli kuitenkin myös vaikeita teemoja, joihin moni pystyy samaistumaan kuten

Kaupunki ilman koteja

Mirjami Siren Kaupunki ilman koteja (2023) Olen viime aikoina lukenut kohtuullisen paljon nuorten kirjoja ja huomannut, että ne osaavat puhutella myös hieman varttuneempaa lukijaa. Näin mainoksen tästä Kaupunki ilman koteja kirjasta ja ajattelin kokeilla, koska aihe vaikutti kiinnostavalta. Kipinä ja hänen siskonsa Vanamo ja hänen isänsä asuvat suljetussa kaupungissa Airepoliksessa. Ilmapiiri on ahdistava ja kaupunkilaisia kontrolloidaan ja valvotaan koko ajan. Ihmisillä ei myös ole pysyviä koteja vaan he joutuvat muuttamaan jatkuvasti, jotta luovuus kukoistaisi. Asumusten taso vaihtelee ja eri tasoilla (B, C, D, F) on erilaisia mukavuuksia. Jos kansalainen hoitaa työnsä hyvin, hän saattaa päästä paremmalle tasolle asumaan. Toisaalta mikäli tekee jotain väärin, rangaistuksena saattaa olla asunnon tason lasku. Kansalaisten on myös vietettävä aikaa ns. luovuuskuutioissa, jossa jokainen on velvollinen keksimään uusia ideoita, jolla kaupunki voi kehittyä. Vanamon isä on saanut tilanteesta

Kotileikki

Natalia Kallio Kotileikki (2022) Rebekka muuttaa äitinsä kanssa asumaan Järvenpään lähiöön. Rebekan äidillä on tullut ero Rebekan isän kanssa ja uusi elämä odottaa Järvenpäässä. Onneksi lähellä asuu myös serkku Paloma ja muita sukulaisia. Lapsuus on kuitenkin turvaton ja alkoholia kuluu lähipiirissä reippaasti. Rahaa ei myös ole liikaa ja kaikenlaiset matkat ja kalliit tavarat saavat jäädä haaveeksi. Toisaalta kun rahaa ei ole kuin muilla, välillä voi tasata tilejä varastelemalla kaupoista kaikenlaista pientä. Äiti ei ole aina läsnä, mutta onneksi mummin luokse pääsee aina syömään. Elämä tuntuu hyvin toisenlaiselta kuin monella luokkakaverilla. Myöhemmin Rebekka ajautuu suhteeseen Onnin kanssa, joka tulee täysin erilaisista ympäröistä kuin Rebekka itse. Onnilla on rahaa asua mukavassa asunnossa, käyttää ykstyisiä lääkärinpalveluita mielin määrin ja syödä mukavissa ravintoloissa. Anoppi myös yrittää valistaa Rebekkaa miten paremmissa piireissä käyttäydytään. Ero entiseen elämään on suur