Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2014.

Vihan sukua

Seppo Jokinen Vihan sukua (2013) Pitkästä aikaa sain luettua taas dekkarin tai miksi tätä kirjaa haluaa kutsua.Valitettavasti syyskuu meni tenttikirjojen parissa ja lukuharrastus on jäänyt vähemmälle. Itselleni komisario Koskinen oli täysin uusi tuttavuus. Koskinen on seikkaillut jo seitsemässätoista kirjassa ennen tätä. Onneksi kirja oli kirjoitettu niin, että tapahtumia pystyi seuraaman vaikka henkilöhahmoja ei tuntenut ennestään. Kirjassa käsiteltiin neljää rikosta, joka oli mielestäni aika paljon yhteen kirjaan. Kolme niistä selvisi, mutta yksi jäi edelleen avoimeksi. Kirja alkaa valtavalla räjähdyksellä messukylässä Tampereella ja suistaa junan raiteltaan. Luonnollisesti ensimmäiseksi mietitään terroritekoa, joka lienee nykyään aina tällaisissa tapahtumissa se päällimmäinen ajatus. Monesti taustalla on kuitenkin jotain muuta ja niin on myös tässäkin kirjassa. Koskisen ryhmää työllistää tämän lisäksi myös mystinen pihkahiippari, jota ei tunnuta saavan aisoihin. Kir