lauantai 22. marraskuuta 2014

Isänsä poika



 
Jo Nesbo
Isänsä poika (2014)
(arvostelukappale)

Jo Nesbon kirjojen fanina tämäkin kirja piti ottaa luettavaksi mahdollisimman pian sen ilmestymisen jälkeen (vaikka kaikkea muutakin olisi jonossa.) Tällä kertaa vuorossa ei ole Harry Hole-kirja vaan täysin itsenäinen kirja. Kirja tosin muistuttaa monella tavalla Harry Hole-kirjoja juonenkäänteineen. Kirjan pahis tai hyvis on vuosikausia syyttömänä vankilassa istunut Sonny. Hän päättää ottaa oikeuden omaan käsiinsä ja kostaa isänsä kuoleman ja ruumiita tulee tasaiseen tahtiin. Sonnya jahtaa ylikomisario Simon Kefas, joka on aikoinaan tuntenut Sonnyn isän. Nesbon tapaan kirja sisältää monia käänteitä ja loppujen lopuksi kaikki ei ole sitä miltä se on aluksi vaikuttanut.

Ensimmäistä kertaa minua vaivasi tarinan epäuskottavuus. Miten huumeriippuvainen vankilassa vuosikausia elänyt mies pystyy jahtaamaan ammattirikollisia kuin kokenut ammattitappaja. Ilmeisesti kosto ja rakkaus olivat Sonnya eteenpäin vieviä voimia, mutta siltikin asia häiritsi. Toinen häiritsevä piirre kirjassa oli Sonnyn naisystävän Marthan täysi luottamus Sonnya kohtaan, vaikka pakastimesta löytyy ruumiita. Itse tarinaan ehkä haettiin syvyyttä suurilla tunteilla ja mielestäni näitä oli nyt enemmän kuin Nesbon aikaisemmissa kirjoissa. Sonny oli hahmona omalla tavallaan mielenkiintoinen. Hän oli toisaalta mukava ja kohtelias, mutta toisaalta täysin kylmäverinen tappaja. Hän on esimerkki siitä miten ihmisestä voi löytyä kaksi täysin eri puolta.

Mielestäni mielenkiintoista oli myös ajatus siitä, että joku saattaa mennä syyttömänä istumaan vankilaan toisen puolesta rahan tai huumeiden vuoksi. Pakostakin tuli mieleen kuinka paljon sellaista tapahtuu todellisessa maailmassa. Mikäli rikostutkimuksissa haetaan nopeita ja helppoja ratkaisuja, tällainen varmasti onkin mahdollista.

Muutoin kirja oli taattua ja koukuttavaa Jo Nesboa. Mikäli aikaa olisi ollut, olisin varmasti taas lukenut kirjan yhdeltä istumalta. Väkivaltaa oli runsaasti, ehkä jopa enemmän kuin tavallisesti. Tämä ei minua häirinnyt, mutta ei varmasti sovi kaikille lukijoille. Juoni oli kekseliäs ja täytyy ihmetellä, että Nesbo osaa yllättää aina. Mukavaa oli myös, että kirjan lopussa ikään kuin kaikki langat punottiin yhteen. Edelleenkin olen tämän kirjan jälkeen Nesbon kirjojen fani.


sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Jeppis



Tommi Liimatta
Jeppis (2014)
(arvostelukappale)

Tommi Liimatta lienee tunnetaan paremmin Absoluuttinen nollapiste- yhtyeen laulajana ja sanoittajana. Mieheltä on ilmestynyt myös muutamia kirjoja ja lukuvuoroon tuli nyt hänen viides kirjansa Jeppis. Jeppis on omaelämänkerrallinen kertomus ja alkaa siitä kun Tommi aloittaa koulun Pietarsaaressa vuonna 1983. Yllättäen kirja oli ehkä yksi parhaimmista tämän vuoden aikana luetuista kirjoista.

Tommi osaa kuvata 80-lukua varsin oivaltavasti. Ilahduttavaa myös oli, että 80-luvun lapsen elämä ei niin paljon eroa 90-luvun lapsen elämästä. Itsehän olen elänyt lapsuuteni 90-luvulla ja muistikuvieni mukaan elämänmeno ei ollut kovin erilaista kuin tässä kirjassa kuvataan. Toki eroja löytyy myös. Yksi kirjan kantavista teemoista on Tommin innostus heviin ja erityisesti Kiss-yhtyeeseen. Ysärillä Kiss ei ollut enää niin suosittu ja koko ilmiö oli minulle uutta. Yksi kirjan hauskoista kohdista oli kun Tommi törmää ensimmäistä kertaa Kiss-yhtyeeseen.

-Ooksä kuullut Kissiä?
-Joo, mutta annan vasta kohta, ope katsoo
-Mitä sä puhut, Hevi ihmetteli
-Niin, onko Kiss-Kiss karkkia?
-Emmä niin sanonu! Ei, Kiss on bändi, jolla on sellaiset semmoiset hullut maskit naamassa...”

Tommi myös katselee innokkaasti Ritari ässää, joka itselleni tuli vasta vuosia myöhemmin tutuksi. Kirja osaa myös naurattaa monilla tuohon aikakauteen kuuluneilla ”kummallisuuksilla”. Tommi esimerkiksi kuvaa lehtijuttua, jossa kerrotaan merkkejä, joista voi päätellä käyttääkö oma lapsi huumeita. Varmoja merkkejä olivat esimerkiksi joogan harrastaminen, kasvissyönti ja kova karkinsyönti. Hmm, enpä sano tuohon mitään :) Toisaalta kirjassa oli myös paljon vakavia juttuja. Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuus ja sen uutisointi on säikäyttänyt varmasti muitakin lapsia kuin Tommin.

Itse mietin aluksi miten Tommi voi muistaa niin hyvin vuosia sitten tapahtuneita asioita. Tommi ilmeisesti on pitänyt elämänsä varrella koko ajan jonkinlaista päiväkirjaa. Ehkä itseäni hieman harmittaa ettei ole itse toiminut samoin Nyt olisi varmaan mukava lukea niitä mielialan vaihdellessa häpeästä huvittuneisuuteen. Kirjaa oli mukava lukea jo sen takia, koska sen tarjosi mahdollisuuden kurkistaa pienen pojan ajatuksiin ja maailmaan. Kaikki autojutut ja muut ”poikien jutut” menivät ehkä vähän ohi, mutta samankaltaisia ajatuksia oli lapsena itsellänikin monista asioista.

Joka tapauksessa tämä oli varsin mukava ja viihdyttävä kirja. Mikäli haluaa palata 80-luvun tunnelmiin, niin suosittelen tutustumaan.