Siirry pääsisältöön

Piispansormus


Milja Kaunisto
Piispansormus (2015)

Tämäkin kirja on hankittu jo keväällä ja nyt vasta löytyi aikaa siitä kirjoittamiseen. Valitettavasti lukuharrastus ja (bloggaaminen) ovat jääneet viime aikoina ajan puutteen vuoksi vähäiselle huomiolle ja syksyllä tilanne tuskin yhtään helpottuu. Mutta nyt kuitenkin tämän kirjan arvioon.



Olavi Maununpojan tarinaa on kerrottu ja kahden kirjan verran ja Piispansormus on niistä kolmas ja samalla viimeinen osa. Itselläni ongelmana oli, se että luin kaksi aikaisempaa osaa yli vuosi sitten. Tämän vuoksi minulla oli välillä vaikeuksia muistaa, mitä aikaisemmin oli tapahtunut. Mikäli kirjasarja kiinnostaa, niin suosittelen lukemaan kaikki kirjat putkeen. Kaikissa kirjoissa kuitenkin tapahtuu paljon ja tarinaa on mukavampi seurata kun kaikki käänteet ovat tuoreessa muistissa.

Kirja alkaa Olavin kannalta mukavissa merkeissä. Hän asuu rakastettunsa Miraclen kanssa Servieresin linnassa ja elää varsin mukavaa elämää. Olutta riittää juotavaksi ja toimeentulo on turvattu piispa Cauchonin lähettämien kulta-arkkujen muodossa. Valitettavasti kaikki hyvä loppuu aikanaan ja Olavi joutuu palaamaan takaisin Pariisiin yliopistoon. Luonnollisesti Olavi joutuu mukaan kaikenlaisiin juonitteluihin ja niiden tuoksinassa hän onnistuu saamaan jopa Sorbonnen rehtorin viran. Toisaalta Olavi ei ole tiennyt mihin hän on sekaantunut ja se selviää hänelle vasta paljon myöhemmin.

Kirjan kertomus eteni hengästyttävää tahtia kirjan ensimmäisen 150 sivun jälkeen. Kaikki tutut henkilöhahmot aikaisemmista kirjoista olivat myös mukana ja Kaunisto oli jälleen kehitellyt melkoisia juonenkäänteitä. Tämä kirja ei mielestäni ollut niin ronski mitä sarjan aikaisemmat kirjat, mikä minun mielestä on laskettava plussaksi. Kirjan lopussa oli myös faktoja niminen osio, joka oli minusta mielenkiintoinen. Kävi ilmi, että monet kirjan henkilöistä olivat historiallisia henkilöitä ja monet asiat ovat tapahtuneet todellisuudessa. Sanoisin että parhaat hyvät historialliset romaanit on rakennettu todellisten henkilöiden ympärille.

Kirjan päätösosa ei ollut ehkä yhtä vahva kuin kirjan aloitusosa, mutta lukemisen arvoinen kuitenkin. Ainakin kirja herätti uudelleen kiinnostuksen historiallisia romaaneja kohtaan. Viime kevät on mennyt vahvasti tietokirjojen parissa, joten nyt lienee aika lukea jotain muuta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Harry Potter ja viisasten kivi

J.K Rowling Harry Potter ja Viisasten kivi (1997) Päätin ottaa tänä vuonna luettavaksi kaikki Harry Potter kirjat. Minulle tämä on täysin uutta, koska en ole aikaisemmin lukenut niitä. Tuntuu välillä, että olen suurin piirtein ainut henkilö omassa lähipiirissä, joka ei ole näitä lukenut. Näin ollen olen välillä keskusteluista täysin pihalla, joten päätin sitten sivistää itseäni. Päätin lukea kirjat englanniksi, koska ilmeisesti jotkut suomennukset ovat hieman hassuja.  Ensimmäinen Harry Potter kirja on Wikipedian mukaan suomennettu 1998. Muistan kyllä hämärästi, kun kirjoista alettiin puhua ja kaverin pikkusisko odotteli tuolloin kutsua Tylypahkaan. Olen itse tuolloin teini ja en innostunut näitä lukemaan, koska pidin niitä enemmän lastenkirjana. Mietinkin hieman tätä lukiessani minkä ikäisille ne oli alun perin suunnattu. Joka tapauksessa kirja oli sellainen, että sen pystyi hyvin aikuinenkin lukemaan. Kirjassa oli kuitenkin myös vaikeita teemoja, joihin moni pystyy samaistumaan kuten

Kaupunki ilman koteja

Mirjami Siren Kaupunki ilman koteja (2023) Olen viime aikoina lukenut kohtuullisen paljon nuorten kirjoja ja huomannut, että ne osaavat puhutella myös hieman varttuneempaa lukijaa. Näin mainoksen tästä Kaupunki ilman koteja kirjasta ja ajattelin kokeilla, koska aihe vaikutti kiinnostavalta. Kipinä ja hänen siskonsa Vanamo ja hänen isänsä asuvat suljetussa kaupungissa Airepoliksessa. Ilmapiiri on ahdistava ja kaupunkilaisia kontrolloidaan ja valvotaan koko ajan. Ihmisillä ei myös ole pysyviä koteja vaan he joutuvat muuttamaan jatkuvasti, jotta luovuus kukoistaisi. Asumusten taso vaihtelee ja eri tasoilla (B, C, D, F) on erilaisia mukavuuksia. Jos kansalainen hoitaa työnsä hyvin, hän saattaa päästä paremmalle tasolle asumaan. Toisaalta mikäli tekee jotain väärin, rangaistuksena saattaa olla asunnon tason lasku. Kansalaisten on myös vietettävä aikaa ns. luovuuskuutioissa, jossa jokainen on velvollinen keksimään uusia ideoita, jolla kaupunki voi kehittyä. Vanamon isä on saanut tilanteesta

Kotileikki

Natalia Kallio Kotileikki (2022) Rebekka muuttaa äitinsä kanssa asumaan Järvenpään lähiöön. Rebekan äidillä on tullut ero Rebekan isän kanssa ja uusi elämä odottaa Järvenpäässä. Onneksi lähellä asuu myös serkku Paloma ja muita sukulaisia. Lapsuus on kuitenkin turvaton ja alkoholia kuluu lähipiirissä reippaasti. Rahaa ei myös ole liikaa ja kaikenlaiset matkat ja kalliit tavarat saavat jäädä haaveeksi. Toisaalta kun rahaa ei ole kuin muilla, välillä voi tasata tilejä varastelemalla kaupoista kaikenlaista pientä. Äiti ei ole aina läsnä, mutta onneksi mummin luokse pääsee aina syömään. Elämä tuntuu hyvin toisenlaiselta kuin monella luokkakaverilla. Myöhemmin Rebekka ajautuu suhteeseen Onnin kanssa, joka tulee täysin erilaisista ympäröistä kuin Rebekka itse. Onnilla on rahaa asua mukavassa asunnossa, käyttää ykstyisiä lääkärinpalveluita mielin määrin ja syödä mukavissa ravintoloissa. Anoppi myös yrittää valistaa Rebekkaa miten paremmissa piireissä käyttäydytään. Ero entiseen elämään on suur