Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2015.

Romaani perheväkivallasta

Simo Hiltunen Lampaan vaatteissa (2015) Tälle syksylle ehkä mielenkiintoisin lukukokemus on ollut Simo Hiltusen esikoiskirja Lampaan vaatteissa. Kirja käsittelee arkaa aihetta nimeltä perhesurmat melkoisen karulla tavalla. Kirjan päähenkilö on toimittaja Lauri Kivi (joka muuten on niin suomalainen nimi kuin olla ja voi), joka on kirjoittanut lehteen juttuja Suomessa tapahtuneista perhesurmista. Näitä ikäviä tapauksia on ollut paljon lyhyen ajan sisään ja se on saanut todella ihmiset pohtimaan asiaa. Lauri itse on kokenut kovan lapsuuden ja lapsuuden perheväkivalta on aiheuttanut hänelle esimerkiksi kuulovaurion. Paljon pahemmat vammat hänellä on henkisesti ja tämän vuoksi hänellä on välillä vaikeaa elää muiden kanssa. Laurin ikävät lapsuusmuistot ja veljen yllättävä katoaminen vuosia sitten ovat kaksi kirjan tarinaa eteenpäin vievistä teemoista. Taustansa takia Lauri on sopiva henkilö kirjoittamaan perhesurmista. Hän tietää millaista on, kun sokea raivo nousee yllättäen pintaan