Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2016.

Kaukaiset hetket

Kate Morton Kaukaiset hetket (2010) Edie on viettämässä tavallista sunnuntaipäivää vanhempiensa luona, kun hänen äitinsä saa kirjeen. Yleensä villipytty äiti purskahtaa kirjeen saatuaan itkuun ja Edie hämmästelee äitinsä käytöstä. Käy ilmi, että hänen äitinsä on ollut sodan aikana evakkolapsi. Kovin paljoa äiti ei menneisyydestään paljasta ja lopulta Edie unohtaa koko asian. Tapahtumat saavat uutta vauhtia kun Edie osuu sattumalta paikkaan, jossa hänen äitinsä on elänyt evakkoaikansa. Paikka on suuri linna, jonne Edie myös pääsee tutustumaan. Linnaa asuttaa kolme vanhaa sisarusta, joista nuorin ollut ollut aikoinaan hänen äitinsä hyvä ystävä. Mitä linnassa on aikoinaan tapahtunut ja miksi Edien äiti ei ole halukas kertomaan menneisyydestään. Kun menneisyyttä kaivaa, voi törmätä monenlaisiin salaisuuksiin. Kirjassa ehkä paras elementti oli linna. En tiedä onko minulla nykyään mielikuvituksen puutetta, mutta harvoin enää kuvittelen kirjojen miljöötä kovin tarkasti lukiessani. Täss

Sydämenmurskajaiset

Markus Ahonen Sydämenmurskajaiset (2016) (Arvostelukappale) ”Ihmiset kuuntelevat vain omia sisäisiä kellojaan. Eivät pelkästään viranomaiset. Tuntuu, että koko Suomi kulkee nykyään omia polkujaan. Ei välitetä muista. Riidellään ja syytetään toista. Ystävien kanssa kilpaillaan, eikä ketään oikeasti kiinnosta, mitä toisille kuuluu ja tapahtuu. Omia asioita hehkutetaan facebookissa. Tai riidellään viimeiseen asti, että voidaan olla oikeassa vaikka valehtelemalla.” Rikosylikonstaapeli Markku Isaksson saa ryhmineen tutkittavaksi murhan. Salaperäinen bisnesmies Karl Bellman on tapettu hänen Suomen vierailullaan. Miksi Karl on tullut yhtäkkiä Suomeen? Tutkinnan edetessä paljastuu yhä oudompia yhteensattumia.Voiko vuosien sitten rippileirillä sattuneella tapahtumalla olla jotain yhteyttä Karlin murhaan? Miten Syyriassa vankina oleva mies liittyy juttuun? Kuka kirjoittaa menestynyttä Sydän-kirjasarjaa? Nämä kysymykset kuljettavat tarinaa eteenpäin. Tarina on tässäkin Ahosen kirjassa mu

Totuus Harry Quebertin tapauksesta

Joël  Dicker   Totuus Harry Quebertin tapauksesta (2012) Harvoin mikään kirja koukuttaa samalla tavalla kuin tämä kirja. Omassa painoksessani hieman yli 800 sivua, mutta lukutahti on nopea. Vain työpäivä harmillisesti katkaisi lukemisen. Dickerin kirja kertoo nuorehkosta kirjailijasta Marcuksesta ja hänen ystävyydestään Harryyn. Samalla se on kuvaus lähes täydellisestä rikoksesta. Marcus elää loisteliasta elämää. Hänen kirjansa on ollut myyntimenestys ja kansa janoaa lisää hänen teoksiaan. Uutta tekstiä ei vaan meinaa syntyä ja Marcus on yhteyksissä vanhaan ystäväänsä Harryyn. Harry on myös kirjailija ja on aikoinaan opettanut Marcusta kirjoittamisen saloihin. Marcus matkustaa hänen luoksensa pikkukaupunkiin hakemaan uutta puhtia kirjoittamiseen. Samalla Marcus saa kuulla Harryn tyttöystävästä Nolasta, johon Harry oli ollut rakastunut kolmekymmentä vuotta sitten. Ongelmana oli vain, että Nola oli ollut heidän suhteensa aikana alaikäinen ja myöhemmin mystisesti kadonnut. Erikoin

Gestapon historia

Frank McDonough Gestapo- Natsi-Saksan salaisen poliisin historia (2016) Arvostelukappale Gestapo tuo natsi-Saksan tunnettu ja pelätty poliisiorganisaatio on varmasti kaikille ainakin nimeltä tuttu. Vaikka olen kiinnostunut tuon natseihin liittyvistä jutuista, oma tietämykseni Gestaposta oli kuitenkin melko rajallinen. Mielikuva oli lähinnä sellainen, että se piti kauhun vallassa koko maata ja sen kätyreitä kuljeskeli kaikkialla. Luettuani kirjan tulin huomaamaan, että esimerkiksi tämä kuvitelma oli väärä. Itse asiassa organisaatio oli kohtuullisen pieni ja se oli hyvin riippuvainen kansalaisten ilmiannoista. Tässäkin asiassa tuli esiin ihmismielen synkkä puoli; monet antoivat ilmi omia sukulaisiaan ja puolisoitaan pelkästä kostonhimosta. Onneksi Gestapo ei ollut mielivaltainen vaan kaikki ilmiannot tutkittiin tarkasti. Tavallinen saksalainen pystyi melko varmasti luottamaan siihen, että Gestapo kohteli heitä melko hienotunteisesti.   Näin ei tietenkään ollut kaikkie

Täällä Pohjantähden alla

Väinö Linna Täällä Pohjantähden alla 1-3 (1959, 1960 ja 1962) Viimeinkin kolmiosainen kirjasarja Koskelan perheen vaiheista on saatu päätökseen. Näiden lukemisen jälkeen tunteitani kuvaa sana mietteliäs parhaiten. Tällaiselle nuorehkolle henkilölle kirja on lähinnä katsaus lähimenneisyyteen tavallisen ihmisen näkökulmasta. Kirja kuvaa kaikki Suomelle merkitykselliset historiantapahtumat; torpparilaitoksen lakkautuksen, kielikysymyksen, itsenäistymisen, kansalaissodan ja talvi- ja jatkosodan ja niiden vaikutuksen ihan tavallisen maaseudun ihmisen arkeen. Kirjan alkaa Koskelan Jussin ja hänen puolisonsa Alman nuoruuden kuvauksella. Jussi haluaa lisää maata vuokralle ja alkaa pikkuhiljaa rakentaa Koskelan tilaa. Pariskunta saa kolme poikaa ja heistä vanhimman pojan Akselin ja tämän jälkeläisten eloa kuvataan kirjasarjassa tarkemmin. Yhteiskunta muuttuu rajusti kolmen sukupolven aikana ja se näkyy myös perheessä yleisesti asenteissa ja arjessa. Itselleni kansalaissodan kuvaus ja

Jeppis 2

Tommi Liimatta Jeppis 2 (2016) Arvostelukappale Olin aika fiiliksissä itsekin, kun aloitin Tommi Liimatan Jeppis kakkosen lukemisen. Olin tykännyt aikaisemmasta osasta paljon, koska se toi monessa määrin myös oman lapsuuden mieleen. Jeppis ykkkönen ja kakkonen siis kuvaavat Tommin elämää lapsuudesta teini-ikään. Tässä kakkososassa Tommi on 11-14-vuotias eli alkaa pikkuhiljaa jättää lapsuutta taakseen. Edelleen mukana ovat samat kaverit ja samat pihaleikit ja niiden viehätys ei tunnu laantuvan, vaikka ikää tulee lisää. Toisaalta Tommia jo hieman nolottaa ostaa legoja. Edelleen Kiss on kova juttu ja Tommi myös kasailee omia bändejä ja tekee omaa musiikkiaan. Valitettavasti bändit eivät ole kovin pitkäikäisiä. Musiikkia saadaan kuitenkin myös nauhalle ja kavereille ja tytöille kuunneltavaksi. Piirtäminen on Tommille mieluista ja koulun pihalla hänelle sataa myös tähän liittyviä työtarjouksia multa lapsilta. Välillä kirjaa lukiessa sai hymähdellä huvittuneesti. Tommi oli k

Zoo city

Lauren Beukes Zoo city-eläinten valtakunta (2010) (Arvostelu kappale) Lauren Beukes oli minulle entuudestaan tuntematon kirjailija ja Zoo city ei kuvauksen mukaan vaikuttanut olevan juuri sitä kirjallisuutta, jota tyypillisesti luen. Olen kuitenkin kiinnostunut kokeilemaan aina uutta ja kirja vaikutti hyvällä tavalla erikoiselle, joten päätin ottaa sen lukemistooni. Lyhyesti kirjan voi sanoa kertovan Zinzissä, jolla on elämä mennyt hieman pieleen. Hänet on tuomittu veljensä tappamisesta ja hän on kärsinyt päihdeongelmista. Zoo cityssä jokainen rikollinen saa kannettavakseen eläimen, johon kantajalla on jonkinmoinen side. Zinzin eläin on laiskiainen, jota hän kantaa ympäriinsä selässään. Zinzilla on myös maaginen kyky löytää tavaroita ihmisiä ja tällä tavalla hän on elättänyt itsensä.   Tällä kertaa hänelle annetaan tehtävä, joka sijoittuu musiikkimaailmaan. Teinitähtönen on kadoksissa ja Zinzin tehtävä on löytää hänet kykyjensä avulla. Keikasta maksetaan hyvin ja täm