lauantai 15. lokakuuta 2016

Gestapon historia




Frank McDonough
Gestapo- Natsi-Saksan salaisen poliisin historia (2016)
Arvostelukappale

Gestapo tuo natsi-Saksan tunnettu ja pelätty poliisiorganisaatio on varmasti kaikille ainakin nimeltä tuttu. Vaikka olen kiinnostunut tuon natseihin liittyvistä jutuista, oma tietämykseni Gestaposta oli kuitenkin melko rajallinen. Mielikuva oli lähinnä sellainen, että se piti kauhun vallassa koko maata ja sen kätyreitä kuljeskeli kaikkialla.

Luettuani kirjan tulin huomaamaan, että esimerkiksi tämä kuvitelma oli väärä. Itse asiassa organisaatio oli kohtuullisen pieni ja se oli hyvin riippuvainen kansalaisten ilmiannoista. Tässäkin asiassa tuli esiin ihmismielen synkkä puoli; monet antoivat ilmi omia sukulaisiaan ja puolisoitaan pelkästä kostonhimosta. Onneksi Gestapo ei ollut mielivaltainen vaan kaikki ilmiannot tutkittiin tarkasti. Tavallinen saksalainen pystyi melko varmasti luottamaan siihen, että Gestapo kohteli heitä melko hienotunteisesti.  Näin ei tietenkään ollut kaikkien kohdalla. Juutalaisten lisäksi monet muutkin ryhmät olivat Gestapon tarkkailun alla ja heitä ei kohdeltu kovin lempeästi.

Kirja käy läpi Gestapon synnyn, sen toimintaa ja miten Gestapon työntekijöille kävi sodan jälkeen. Mielenkiintoista oli muun muuassa se, millaiset ihmiset päätyivät työskentelemään Gestapoon.  Kirjassa käydään läpi natsien vainoamat ihmisryhmät ja heidän kohtalonsa. Kirjaan oli otettu esimerkeiksi tuohon aikaan eläneitä ihmisiä ja heidän tiensä joko keskitysleiriin tai vapauteen. 

Sisältönsä puolesta kirja on melkoinen tietopaketti. Päivämääriä ja henkilöitä on paljon, mutta itse teksti on kirjoitettu kohtuullisen luettavaksi. Lukijaa ei siis väsytetä loputtomilla faktoilla vaan kirjasta saa kohtuullisen hyvän kuvan Gestapon toiminnasta. Toisaalta jossain vaiheessa tuli mieleen, että kirja antaa Gestaposta jopa liian mukavan kuvan. Toki kirjan sanoma oli myös se, että ihan kaikkia Gestapo ei kohdellut kurjasti.  Surullisinta ehkä kuitenkin oli, että monet Gestapossa toimineet eivät saaneet kunnon tuomioita sodan jälkeen. Monet Gestapon vainoamista ihmisistä olivat kuolleet ja loput eivät välttämättä kertoneet kokemuksistaan. 

Tämän ja monien muidenkin natsi-Saksaa käsittelevien kirjojen lukemisen jälkeen tulee surullinen olo, miten järjettömästi ihmiset ovat toimineet. Kuitenkin tässäkin käsitellään vielä lähihistoriaa. Toivottavasti tästä on opittu jotain ja myös siksi näiden kirjojen kirjoittaminen ja lukeminen on tärkeää. Suosittelen myös tätä kirjaa lämpimästi historiasta kiinnostuneille.


lauantai 1. lokakuuta 2016

Täällä Pohjantähden alla

Väinö Linna
Täällä Pohjantähden alla 1-3 (1959, 1960 ja 1962)

Viimeinkin kolmiosainen kirjasarja Koskelan perheen vaiheista on saatu päätökseen. Näiden lukemisen jälkeen tunteitani kuvaa sana mietteliäs parhaiten. Tällaiselle nuorehkolle henkilölle kirja on lähinnä katsaus lähimenneisyyteen tavallisen ihmisen näkökulmasta. Kirja kuvaa kaikki Suomelle merkitykselliset historiantapahtumat; torpparilaitoksen lakkautuksen, kielikysymyksen, itsenäistymisen, kansalaissodan ja talvi- ja jatkosodan ja niiden vaikutuksen ihan tavallisen maaseudun ihmisen arkeen.

Kirjan alkaa Koskelan Jussin ja hänen puolisonsa Alman nuoruuden kuvauksella. Jussi haluaa lisää maata vuokralle ja alkaa pikkuhiljaa rakentaa Koskelan tilaa. Pariskunta saa kolme poikaa ja heistä vanhimman pojan Akselin ja tämän jälkeläisten eloa kuvataan kirjasarjassa tarkemmin. Yhteiskunta muuttuu rajusti kolmen sukupolven aikana ja se näkyy myös perheessä yleisesti asenteissa ja arjessa. Itselleni kansalaissodan kuvaus ja sen vaikutukset punaisten puolelle taistelleiden perheiden arkeen oli ehkä kirjan mielenkiintoisinta antia, koska Suomen sisällissota ei ole niitä asioita, joita hirveästi käsitellään.

Kirja herätti kyllä monenlaisia tunteita. Elämä on ollut todella erilaista kuin nykyään ja kuitenkaan näistä tapahtumista ei ole kuin sata vuotta. Yhteiskunta on kehittynyt paljon sotien jälkeen. Ehkä liikuttavinta kirjassa kuitenkin oli perus elämänmeno. Välillä joku yhteisön menehtyy, mutta toisaalta taas perheisiin syntyy uusia jäseniä ja sukupolvet seuraavat toisiaan. Väinö Linna on mielestäni loistava erilaisten ihmisten kuvaaja. Kylällä vilisee toinen toistaan erikoisempia persoonia ja mielipiteitä ja tietysti samalla tavalla asia on myös nykyään. Kirjan paras anti minulle oli ehkä se, että nyt paremmin ymmärtää konkreettisesti millaisten vaiheiden kautta yhteiskunta on kehittynyt nykyiseen muotoonsa. Monesti tällaiset kirjat ovat parempia oppaita menneisyyteen kuin historiankirjat.

Itse lukeminen voi olla monelle lukijalle raskasta vanhahtavan kielen takia. Helpolla tuo yhteensä 1000-sivuinen kirjasarja ei etene, mutta antaa lukijalleen paljon. Suosittelen tätä ehkä pitempiaikaiseksi projektiksi.