Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2017.

Syrjästäkatsojan tarinoita

Enni Mustonen Lapsenpiika (2014) Jostain syystä olen ihan myyty näistä Enni Mustosen kirjoista. Luultavasti siksi, että hän kuvaa kirjoissaan lähihistoriaa sekä naisen asemaa, jotka ovat molemmat aiheena kiinnostavia. Viime kirjastoreissulla luettavaksi tarttui Lapsenpiika, joka jatkaa Ida Erikssonin tarinaa. Itse olen lukenut näitä Syrjästäkatsojan tarinoita väärässä järjestyksessä (taas kerran), mutta se ei onneksi ole liikaa häirinnyt lukukokemusta. Kirja on jatkoa Paimentyttö kirjalle. Ida on saanut uuden palveluspaikan maineikkaan säveltäjän Jean Sibeliuksen talosta.  Kirja kuvaa Sibeliuksen perheen elämää Idan silmin. Idan päivät täyttyvät herrasväen passaamisesta ja omaa aikaa ei paljoakaan ole. Toisaalta vanhan tuttavan Eliaksen ilmestyminen kuvioihin tuo Idan elämään uutta toivoa. Idan päätehtävänä on vahtia Sibeliuksen perheen lapsia.  Ida elääkin perheen mukana kaikki ilot ja surut, mutta surukseen hän huomaa, että hän ei kuitenkaan kuulu joukkoon. Hän on kaik